perjantai 27. helmikuuta 2009

Kotiin päässyt





Päivän sana: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.Joh. 3:16 (KR33/38)


Tänä aamuna suruviesti tuli.
Ystäväni melkein puolitoista vuotta sairaalassa aivokasvaimen leikkauksen jälkeen maannut 22-vuotias poika menehtyi aamulla.
Vanhemmat olivat päivittäin sairaalassa istumassa vuoteen vierellä, kädestä kiinni pitämässä ja uskon sanoja, paranemisen toiveita, pojan korvaan kuiskuttelemassa.
Nyt kaikki on ohi...toivo ja epätoivo, pettymykset...ja lopuksi suurin pettymys...Eikö Jumala parantanutkaan...Miksi?
Mielessä kuitenkin uskovan jälleennäkemisen toivo...surun yli kantava ymmärryksen ylittävä vakaa luottamus Jumalan hyvyyteen ja kaikkivaltiuteen.

Avoin ikkuna edessä...miten tästä eteenpäin. Miten sitä osaa oman elämänlahjansa asetella?...
Ensin tulee surun jälkeen tyhjyys. Ja kaikki käytännön järjestelyt, jotka on pakko läpi käydä...
Ja ystävät, avuttomat kysymyksineen ja mykkine vastauksineen...Eihän tässä näin pitänyt käydä.
Kävimme surutalossa...hiljaa istumassa...rukoilemassa...kahvia keittelemässä...
Valkoiseen kukkakimppuun kirjoitimme korttiin Johanneksen evankeliumin luvun 14 alusta...
Älköön teidän sydämenne olko murheellinen..... Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa....minä menen valmistamaan teille sijaa.

Kotiinpäässyt, inhimillisesti ajatellen liian nuorena.
.......................................................................

Talvi taittuu maaliskuulle....luonto alkaa pikkuhiljaa karistella talven vaippaa yltään...Maa pilkistää lumen vankilasta, tippuvan veden ääni räystäistä, pienet keväpurot, paisuvat silmut....pian. Aurinko. Kuitenkin elämä voittaa.
.....................................


Miehen mielestä kauhea kuva...tuonelan joutsen...
Se tosiaan ui mustassa vedessä...mutta....
Valkea lintu...siivekäs.
Joka jaksaa nousta taivaisiin...
Vapauteen.





Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Tuuliainen!
    Tätä uumoilinkin, kun olet ollut niin vaiti. Arvasin, että olet ystäväsi tukemassa, ja nyt lohduttamassa.
    Ei aina voi ymmärtää, mikä Luojan tarkoitus on ja mimmoista valintaa Hän tekee. Joskus ymmärrys tulee vasta jälkeenpäin, toisinaan ei koskaan.

    tiedän, että olet arvokas ja tarpeellinen ihminen tälle ystävällesi, niinkuin olet niin monelle.
    Voimia sinulle!
    halauksin
    lillis

    VastaaPoista
  2. Eipä niitä Luojan ajatuksia aina ymmärrä, ei. Mutta ei varmaan ole tarkoituskaan, sillä mehän olemme vain ihmisiä ja meidän on tarkoitus luottaa Taivaan Isään ja hänen ratkaisuihinsa eikä kyseenalaistaa niitä, ainakaan muuta kuin hetkellisesti. Elämä jatkuu, toivottavasti tässäkin perheessä päästään pahimman yli kevään valon auttaessa. Taivaan Isä antaa vanhemmille kaiken tarvittavan voiman, ettei suru muserra kokonaan, luotetaan siihen!

    VastaaPoista
  3. Sanattomaksi tekee tuo suru... Myötätuntoa sinne ja sinulle - olet tärkeä! :)

    VastaaPoista
  4. Lilla, huonoksi ystäväksi kuitenkin noteeraan itseni...Enemmän olisi ollut rinnalla kuljettava..

    Tiina, musertavasta surustakin puristuu jotain uutta...Totta haastat, että elämä jatkuu...kiitos.

    Heinänkehrääjätär, itsekin ihmettelin Sanan synkroa!

    VastaaPoista