Kaksi ikkunaa

Vielä takaisin ristiäissunnuntaihin...
Kuvassa lasitaiteilijan tekemä lasienkeli ja lasten nimellä varustettu kastemalja .

Otin toisen kuvan samasta paikasta salamalla ja tunnelma on aivan toinen. Tosin kuvanottajana olen kriittinen ja kuvassa kuuluisi näkyä myös ikkunan yläkarmi. Siitä miinusta.
Taustalla ikkunasta näkyy sadunomainen tsehovilainen talvimaisema lumisine järvineen.
Hirsitalo nököttää kumpareella, kalliolla ja soralla...muistaakseni vuonna 1929 valmistunut...Vanhimman tyttären koti....ja loputon työmaa.

Lenkiltä tulin juuri.
Takaisin talveen mennä humpsahdettiin. Vitilumi verhoaa tienoon ja elukan oli mukava kipittää pehmeässä.

Työt odottavat. Pitäisi päästä mustien ompelusta ja siirtyä jo keväisempiin, raikkaampiin kankaisiin. Vaan kun teen mustasta twillistä niin teen...kaikki yhteen pötköön. Kolmet housut, perätaskuin, eri kirjonnoilla ja kupariniitein, yksi kauluksellinen tyköistuva lyhyt jakku, kirjonnat selässä ja etutaskuissa, tikkaukset saumoissa ja vielä arvelin kapean pitkän hameen, ihan kokeeksi, rustaavani.
Joustava pellavatyyppinen farkkukangas, vaalea, oli eilen pesukoneessa ja kuivausrummussa...tsekattavana, miten kutistuu. Sitä rullailin äsken pöydälle.

Paino jatkaa hiljalleen putoamista.
Sunnuntaina oli keskimmäinen poika vaimonsa ja Elsarinsessan kanssa syömässä.
Kutsuin koekaniineiksi, kun tein uusseelantilaista lammasta rosvopaistin tapaan. Uusseelantilainen tuttu kun Suomessa lammasta kaipailee ja arvelin, jotta pitää ensin omilla testata, uskaltaako.

Alkuruuaksi keittelin maailman parhaan tomaattikeiton (karppien mukaan).
Kattilassa kuullotin ensin voissa sipulin, silppusin siihen pekonia (100g) ja laitoin valkosipuliua sekä suppivahverojauhetta ruokalusikallisen, kuivattua basilikaa. Sitten purkki tomaattimurskaa. Hiljalleen keittelin ja lisäsin pari kermadesiä. Kattila muhi viitisen tuntia hellalla. Kippoihin pinnalle muutaman auringonkukan verson laitoin. Paahtoleipäviipaleet muille syöjille, itse jätin väliin.

Pakastepaisti, 1.6kg, oli kolmisen päivää jääkaapissa sulamassa. Sitten sen maustoin.
Tökin kymmenkunta valkosipulin kynttä puukotusreikiin, suolasin atlantin merisuolalla (vajaa rkl/kg), kuivattua minttua ja provenceyrttejä hölöväsin ympäriinsä, mustapippuroin, punaviinillä valelin (n. 1dl), savipadassa, silavanviipale pohjalle ja rosmariinin ja salvian oksa mukaan. Silavaa vielä muutama viipale ruukkuun ja yöksi jääkaappiin.
Aamulla yhdeksän kieppeillä laitoin padan ilman kantta, silavasiivut paistin vierellä, 225 asteeseen kiertoilmaan pariksikymmeneksi minuutiksi. Kun pinta oli saanut kauniin värin, laitoin silavat paistin päälle, sitten alumiinifolion napakasti sekä kannen pataan ja uuninlämpö 125 asteeseen...seitsemäksi tunniksi.
Varovasti aukaisn kannen uunistaoton jälkeen, poistin folion....ja nuuhkin ihania tuoksuja.
Liemen siivilöin semmosenaan kippoon, muusin keskelle kauhottavaksi.

Pottuvoita valmistin ja porkkanan sentin siivut yrttimaustoin ja raakana laitoin voihin pannulle kypsymään.
Vihersalaatin, yksinkertaisen, laitoin valkoiseen ovaalin muotoiseen vuokaan. Salaatin lehtiä revin pohjalle, yhteen riviin fetakuutioita, yhteen tomaatin lohkoja ja yhteen ananaskuutioita. Päälle riisinlesekookosöljyä ja sitruunaa, vähän tsilihiutaleita, (eihän mitään ilman tsiliä...kaakaoonkin laitan).
Muuten Rikoöljy on maultaan tähänastisista kokeiluista paras, mantelimainen, sopii kaikkeen ruuanlaittoon ja leivontaan. Miniäkin kysyi, että mikä öljy maistuu näin hyvältä...sitruunan kanssa kuulemma itämaiselta.
Riisinleseöljyn on tutkittu alentavan kolesteroolia ja mies syö sitä ruokalusikallisen aamuin semmosenaan. Vaikka kolesteroolihöpinöistä en paljoakaan perusta. Naisilla, ikääntyvillä, vielä yhdeksän arvo on hyvä ja seurakunnan yksi perustajista, 95 vuotias, sanoi oman arvonsa olevan kometoista.( Että syökää hyvät ihmiset elävää kolesteroolia, niin elätte pitkään terveenä).

Miniä oli tehnyt jälkiruuaksi Pavlova-kääretortun...mikä olkin erinomaisen herkullista ja ohjeen aion saada...
Ihmettelin, kun ovesta tultuaan alkoi konjakkia kaipailla...vaan sitä lurautettiin vadelmasurvokekastikkeen joukkoon. Kahvit.

Omakehu tässä nyt seuraapi, mutta oli tähänastisen elämäni paras lammaspaisti, ei kuiva, ei sitkeä. Tosinhan lihan laatu siinä on ensiarvoisen tärkeää, mutta kuitenkin...Ja uskallan tehdä toistekin, vieraillekin.
Eilen syötiin rippeet kylmänä.
.................................................................
Päivän sana: Opeta minulle, Herra, käskyjesi tie, niin minä seuraan sitä loppuun asti. Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni.
Ps. 119:33-34 (KR33/38)

Kunpa osaisikin siinä viisaudessa ja ymmärryksessä päivänsä elää.