lauantai 18. huhtikuuta 2009

Huhtikuun kahdeksastoista...

Siinäpä aamuinen tosi keväinen potretti keittiön ikkunasta.
Yöllä kävin juomassa ja hiljalleen lunta leijaili valkoiseen maahan.
Eilen jo lakaisukoneet puhdistivat pihan ja jalkakäytäviä on siivoiltu jo viikkotolkulla.
Matkailuautokin oli eilen pesussa. Löytyi semmoinenkin paikka Järvenpäästä.
Pikkuautoon piti lähteä kesärenkaat vaihtamaan aikamiespojan pihalle ja samalla grillailemaan....vaan eipä mennä. Siellä puhaltelee pohjoinen puhuri ja muovituolit lentelvät pihalla.

Aamulla herätessä kurkku tuntui tosi ärhäkältä...äänikin vähän vieras. Nyt en huoli tautia. Kaksi kertaa talven aikana riittää minulle (ylikin)...kun en koskaan sairasta. Pääkin tuntuu pöppöiseltä vaan joutaa selviämään.
Rasva-asioissakin edistytään. Eläinrasva ei ole vaarallista...vaan milläs saa Puskan ja Fogelholmin pyörtämään väärän kantansa.
Itte olen kyllä siinä asiassa elävä esimerkki.
Kun lopetin kasvirasvojen (lukuunottamatta kookos-/riisinlesekookosöljyä) käytön sekä luovuin hiilihydraattimätöstä, kolesteroliarvot paranavivat puolessa vuodessa radikaalisti ilman lääkitystä. Rasvaa syön yli 100g paäivässä...voita, kermaa, keltuaisia (valkuaiset jätän väliin), läskiä... ja rasvaista kalaa. Kokonaisenergiasta n. 80% tulee rasvasta, 15% proteiinista ja loput viisi hiilihydraateista.
Nivelkivut pysyvät poissa. Paino pysyy kurissa ja toissapäivänä fysioterapeutti totesi (Antti Heikkilän tapaan), että kudokseni ovat napakat ja rasvaa niukasti....vaikka ittellä on "läskilinssi", jonka läpi arvioin omaa olemustani...pulska. Mies juuri katsoi housuntakamusta ja huolissaan sanoi, että siellähän on väljää...jotta kutistuuko se?
Niskat ovat edelleen jumissa ja fysioterapeutilla käyn survottavana. Ommellessa ei millään muista laskea hartioita alas...aina huomaa istuvansa tuolin reunalla, hartiat jännittyneinä ylhäällä....pitää muistuttaa itteänsä yhtenenään, jottas hartiat alas!
Kaikki koneet pitää viedä huoltoon. Ärsyttää, kun kirjontakone tekee sykkyrää ja "ainoo oikee" ompelukone, Bernina, tekee alapuolelle huonoa tikkiä, kun ylälankana on tikkauslanka. Saumurikin on kesäterässä.
Ruokaa ei tänään tarvitsekaan tehdä, kun eilen laitoin Lidlin (Atrian) karjalanpaistilihoista savipataan valkosipulipotin....(karpalojauhetta mausteena)..sitä riittää tällekin päivälle, kunhan pienen kermaisen/voisen pottumuusiin teen ja vihanneksia höyrytän. Auringonkukan versoja on ikkunalaudalla tuuhea pusikko. Taas jo uusi aluillaan (kuudes? tänä keväänä).
Huomenna piti Rinsessan perheen tulla syömään uunitipoa vaan sen peruin. Saavat hakea toisen paketin maustamattomia koipireisiä meiltä ja laittaa itte. Koitan nyt löhöillä itteni kuntoon. Eilinen viidenkilometrin lenkki tuntui kurkussa pistävänä. Teki mieli laittaa kaulaliina suun eteen...nyt lenkkitauko.
Elukka tyytyköön hiekkalaatikkoonsa parvekkeella. Muutenkin se on alkanut äksyillä ja heittäytyy maahan kiskottavaksi alvariinsa. Luulee olevansa pomo vaan reppuun joutuu ja sitten menoksi. Alkaakohan se tulla vanhaksi, kun elokuussa täyttää yhdeksän vuotta?
......................................................
Päivän sana:
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."Joh. 14:6-7 (KR33/38)
Eipä ole muuta tietä, ei omaa eikä vierasta, Jumalan luo. Ei muuta tietä kuin Jeesus...eikä muuta jumalaa...Ei Allah...Kalliomoskeijan oven yläpuolella lukee, että "Jumalalla ei ole poikaa".
Budha sanoi etsivänsä tietä....epäjumalia kaikki tyynni.
Miksi onkaan niin vaikeaa hyväksyä tie, joka on niin helppo löytää?

3 kommenttia:

  1. Olet varmaan oikeessa niitten rasvojen arvioinissa.
    Ei kaiki ole niin kuin joku Puska sen sanoo, voi olla muitakin vaihtoehtoja.
    Ja rasvoista olenkin kuullut muitakin vaihtoehtoja!
    Eli kero enemmän, esim, ruokavaliostasi!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Heippa!
    Klikkasin linkkiä ja luin! Se korutont' on kertomaa!
    Nyt on toivuttu taudista, ääni vielä reistailee mutta kyllä se tästä...

    VastaaPoista