maanantai 12. lokakuuta 2009

Rumapullia


Tänään nukuin pommiin... tai en herännyt Miehen aikaan...
Heräsin kahvin tuoksuun...Mies oli jo hörppinyt aamukahvinsa ja unisena tiuskin, että mikset herättänyt...olin murhaoikeudenkäynnissä.
Älyttömiä painajaisia...tukkakin oli kaluttu, kuten Mariamarialla...
Ja lapsia eikä lastenlapsia päästetty tapaamaan...
Olin kaksi ihmistä murhannut...toiselta hakannut kaulan poikki.
Ja kaikki annetut selkäsaunat olivat syyttäjän listoilla, pieninä murhina kaikkityynni.

Miten ne tunteet unessa voi olla niin aitoja...kauhua, pelkoa, hylkäämistä, yksin iäksi vankeuteen suljettuna.
Ja sitten ei herättänyt, että olisin pakoon päässyt.

Raudanharmaa taivas roikkui lähellä maata....maisema litteä.
Repun pistin selkään ja elukan reppuun.
Talsittiin viisi kilometriä ja suoraan jatkoin autolla kauppaan.
Ensin kangaskaupan loppuunmyyntiin, sitten Lidliin.
Piti ostaa kuvassa hyvältä näyttävä teräksinen musta soikeahko pata, mutta olikin ihan rimpula.

Kotiin tultua ulkona alkoi rätkiä lunta...ensimmäiset hiutaleet, tai röntit, tänä vuonna.
Krepit paistoin lounaaksi kahvin kanssa ja söin mustikkasurvoksen kanssa (kaksi lettua, 100g yhteensä?).

Rinsessan ohjetta mukaellen valmistin lihapullataikinan:
500g sikanautaa
140g pekonikuutioita
1 rkl voita
sipuli
0.5 dl korppujauhoja
1dl turkkilaista jugurttia
loraus vettä
suppilovahverojauhetta
1 muna
loraus valkoviiniä
ja mausteita, kuivattuja yrttejä, maustepippuria, vähän tsiliä ja valkosipulia.

Korppujauhot turpoamaan, sipuli kuullottumaan voin ja pekonin ynnä mausteitten kanssa...ja loraus viintä päälle....kiehautin.
Jäähtynyt seos korppujauhojen päälle munan ja jauhelihan kanssa...suolaa maun mukaan.
Siitä sitten pyörittelin 18 pulliaista pannulle.
Miten se Veera saakin niin kauniita ja pyöreitä niistä...mulle tuli rumapullia.

Kattilassa kiehautin 3dl paseerattua tomaattia ja 2 dl kermaa...varovasti kaadoin rumapullien päälle pannuun ja jätin hiljalleen kypsymään.
Rumia...mutta niin hyviä.
Siitä ehtoolla keitetyn rosamundan päälle soosia ja kolme, neljä rumapullaa...ja puolukkasurvosta sekä grillattua paprikaa.
Posted by Picasa.........................
Päivän Sana:
Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
Joh. 14:16-17 (KR33/38)
Siitäkin pitää muistaa kiittää...että on oma puolustaja mukana koko ajan.

1 kommentti:

  1. Voi...
    Salvia unohtu mainita mausteista...ehdoton maustepippurin ohella oskarin mausteena...

    VastaaPoista