Kävelimme viitisen kilometriä.

Istuskelimme kotiin tullessa rannalla.
Narnialaista maisemaa ihmettelemässä.
Maailman reunalla.
Paatti siinä tököttää ja horisontissa meri sulautuu taivaaseen.

Saimme tekosyyn suklaakakun ostoon paikallisesta pasteriista.
Tuulikinpäivää.
Valkoviinilasillisen kanssa parvekkeella istuskelimme...
Ja edelleen täydellistä kiirettömyyttä ihmettelimme.
Miten tähän opin.
Että voi antaa sielun levätä ilman, että se karkaa tekemättömyyksiin, näkemättömyyksiin, kokemattomuuksiin.

Jumalalla on aikaa...kaikki aika....
Siinä käsivarsillaan saamme viivähtää...minnekään rientämättä.

Illalla laitan tacoja.
Miehelle ostin valmiita "lettuja"...itselle paistan yhden munan krepin.
Jauhelihaaa, tsilipalkoja, punaista paprikaa, sipulia, jeeraa, juustoraastetta..jogurttia...
ja kaikkea asiaan kuuluvaa.

Iranilaista tytärtä luen.

Illalla vaahtoporekylpeilemään.