Alanyasta itään

Maanantaina 5.11. piti herätä aamukuudelta, ei ollenkaan ihmisten aikaan.
Tavarat olimme laittaneet reppuun jo edellisiltana.
Kahvit töräytin lähtiäisiksi, jottas edes hiukan hereillä olisimme.
(Normaalisti nukumme kymmeneen).
Aurinko paistaa killitteli, lämmintä reilut 20 astetta aamutuimaan.

Vuokrattu kymmenen hengen pikkubussi kurvasi piirulleen ajallaan portille, jossa odotimme jo naapuripariskunnan kanssa.
Ja eikun matkaan, neljän suomalaispariskunnan voimin ja iloisin mielin.

Turkki heräili kukonlauluineen ja seitsemäksi kouluun rientävine lapsineen.

Matka taittui yli vuorien kiemurtelevia kuivia serpentiiniteitä.
Maisemat alas merelle olivat huikaisevan upeita, eikä aina oikein uskaltanut kurkkiakaan.
Meri turkoosina kimalteli rauhallisena omassa majesteettisuudessaan.
Vuorten rinteillä aluskasvillisuus oli niukkaa, kanervan tapaista varpua havupuitten juurella.

Suuntasimme kohti meren rannalla sijatsevaa Mersiniä, josta varasimme vaatimattoman hotellin tukikohdaksi, kolmeksi yöksi.

Majoittumisen jälkeen lähdimme pienelle iltakierrokselle, janoa sammuttamaan aluksi.

Pöytään kannettiin pähkinöitä ja hedelmiä, joita lievän ihmetyksen vallassa mutustelimme.

Laskun saatuamme syntyi melkoinen rähinä.

Laskuun oli oman tilauksemme lisäksi lisätty kaikki pöytään kannettu ylimääräinen.

Suomalaissisulla puolustimme oikeuttamme maksaa ainoastaan tilaamamme.

Lähes käsirysyn jälkeen pyysimme poiliisia paikallle, kun henkilökunta turkkilaistemperamentilla huitoi, kiljui ja uhkaili.

Lopuksi kompromissina maksoimme suurimman osan ylimääräisistä, ettemme päätyneet putkaan!

Aamupalan jälkeen suuntasimme Tarsokseen, Paavalin jalanjäljille:
-kirkko, kaivo ja roomalainen tie.

Tutkailimme ikivanhoja kortteleita, kapeita kujia, basaareita...mausteista lämmintä tuoksua.

 

Kohti yllätyksellistä Adanaa.

Löysimme autolle parkkipaikan maailman vanhimman kivisillan kupeesta, kadun varrelta.

Autosta lähtiessämme otin painavan repun selkääni, jostain kumman syystä.

Mitään pysäköintikieltoa emme nähneet.

Lämmintä oli liki kolmekymmentä astetta ja verkalleen kuljimme vanhoja kauppakujia ihmetellen.

Löysimme lounaspaikaksi paikallisen lokantan, jossa keittiössä tutustuimme tarjolla oleviin ruokiin.

Jugurttia, keittoa, riisiä ja imami bayldiä, täytettyä munakoisoa, herkkuani.

Koko kahdeksan hengen seurueen lounas maksoi 60 TL, noin 26 €.

Adanan kuusitorninen moskeija kimalteli auringon paisteessa, joen pintaan heijastellen.

Uudessa kauppakeskusksessa piipahdimme.

Kesäisessä säässä jatkoimme matkaa hiljalleen autolle päin, äänekkään ja vilkkaan liikenteen seassa yli katujen loikkien.

Autoa ei näkynyt, poliiseita kylläkin...ja lava-auto, johon hinattiin poiskyydittäviä autoja.

Kadun varteen oli ilmestynyt pysäköinnin estäviä oransseja tötsiä.

Siinä sitten setvittiin ja setvittiin ja setvittiin.

Poliisi ei osannut englantia, meistä kukaan ei tarpeeksi turkkia!

Kadun reunakiveyksellä istuskelimme liki kolme tuntia.

Adanan liikennekaaos siinä silmiemme edessä velloi, tyyttäili,

illan hiljalleen hämärtyessä ja viilentyessä.

Lopulta dolmuksella lähdimme kuuden hengen voimin takaisin Mersiniin, kahden miehen jäädessä Adanaan hotelliin yöksi.

Seuraavana aamuna miehet huomasivat hotellia vastapäätä poliisiaseman, jonne suuntasivat.

Kiitos paikallisen poliisipomon, asiat etenivät vauhdilla ja "turistit" pääsivät lähtemään, poliisikyydillä alkuun!

Auto saatiin lunastettua siirtomaksulla karanteenista ja miehet palasivat Mersiniin

kahdenkymmenen tunnin jälkeen!

Takaisin lähtöaamuna pisarteli, taivas oli muttunuut harmaaksi.

Tien pinta oli sateesta liukas, auton renkaat sileät.

Vuorten ylitys jännitti.

Miten semmoisissa kiemuroissa auton saa pysymään tiellä.

Entäs vastaan tuleva, raskas liikenne.

Ylämäkeen juuttui ensin edellämme ajanut rekka.

Sitten vastaan tulevalla puolella ulkokurvissa auto oli suistunut tieltä, perävalo vaan näkyi.

Seuraavaksi kuorma-auto ynnä useampi henkilöauto oli kolaroinut.

Jossain kohdassa vastaan tuli rekka vasenta laitaa!

Vesisade yltyi, näkyvyys liki olematon.

Kiitos Herralle ja taitavalle kuskille, että vuorten ylitys päättyi kohdallamme onnellisesti!

Viimeisen pysähdyksen teimme Anamurissa.

Rankkasateessa parkkeerasimme auton lokantan ovelle ja hyppäsimme ovesta sisään.

Ravintolan katto vuoti, mutta kuivakin pöytä löytyi.

Ja hyvää syömistä saimme.

Henkilökunnalla oli oma laakea yhteinen metallivati, jossa herkullisen näköistä ja tuoksuista liharuokaa.

Istuin mukaan maistamaan!

Kyllä oli mukava tunne päästä kotiin, Alanyaan...liki tuhannen ajokilometrin jälkeen!

Kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti maailman parhaalle kuskille!

.

Karusta ja kuivasta maasta puskee elinvoimaista vihreää, jotain liljoja?

 Kaamosmasennus ilman kaamosta.

Eilen oli jo kolmass päivä, ettemme rannalle jaksaneet.
Ja ensi viikolla pitäisi   kuulemma olla viileää ja sateista.
Sopisiko paremmin mielialaan?
Nyt on ollut yli kolmeakymmentä astetta lämmintä ja kirkaskilletteistä aurinkoa...ihan ilman kirkasvalolamppuja.
Joten niittenkin teho todistettu +- nollaksi

Nyt sunnuntaina harmaata, navakkaa puuskittaista tuulta.
Ilmassa lentelee kaikkinaista roinaa.
Hiekka narskuu hampaissa.
Puiston puut taipuvat luokille.
Pyykit piti ottaa parvekkeelta sisään jotteivät karkaa.

Helikopteri lennättää vesisäkkiä vuorille. Siellä taitaa palaa.
Lämminträ 25 astetta, salamoita ja jyrinää.

Kotikirkkoon.
.....................................................

Päivän Sana

Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa. Jos hän lankeaa, ei hän maahan sorru, sillä Herra tukee hänen kättänsä. Ps. 37:23-24 (KR33/38)

 

Aika valuu sormien välistä, vilistää omia aikojaan.
En ehdi  mukana pysyä.

Aamiaista yhdentoista pintaan.
Uumoilua puoli yhteen.
Miettimistä, että tekisikö mitäään...yhteen.
Sitten valmiiksi pakattu rantakassi jää ovenpieleen ja menemme muuten vaan talsimaan.
Ja hikisinä olemme kotona tuntia ennen Alanyan suomalaisten tietokilpailua...että missäs välissä söisi pyttipannua ?

Täällä olon tämänkertainen puoliväli  20.10

_________________

Tuokiokuvia

Kaunista Alanyaa

Reilu kuukausi kulunut kauniissa Alanyassa!

Ensimmäiset kaksi viikkoa elelimme kahdestaan, nautimme lämmöstä,
hikoilimme ja talsimme pitkin jo tutuiksi käyneitä katuja.
Rannalla olimme suunnilleen joka toinen päivä.
Viikkorutiineihin kuuluu myös maalaistorilla käynti.

Ruuan laitto täällä on yksinkertaista!.
Kaikki tarvittava on tuoretta, edullista ja värikästä.
Liha enimmäkseen kanaa eri muodoissa, sitten vasikkaa ja lammasta.
Mausteet mahtavia, tulisiakin.

Kaksi seuraavaa viikkoa vietimme suvun kanssa.
Ensin serkkuni Joensuusta tuli miehensä kanssa lähi hotelliin.
Eivät puhu muuta, kuin suomea, joten tiiviin viikon vietimme yhdessä.
Pari kertaa tein kotona ruokaa, muuten söimme paikallisessa lokantassa.
Tunnin veneretkellä pyrähdimme.
Kaunista satamaa ja majakkaa tutkailimme.
Kale-linnoituksella taksilla kävimme.
Ihailimme upeita maisemia.


Sitten saapui prinsessa perheineen huoneistohotelliin lähellemme.
Olimme sopineet aamiaisvärkkien kanssa menon hotellille.
Vaan ei meitä päästetty ollenkaan huoneistoon...ehdoton kielto.
Siellä oli ilmeisesti vierailijotten kanssa ollut jokin vakava ongelma.
Niinpä lähdimme porukalla aamiaisen tekoon meille.
Ja lapset pääsivät porevaahtokylpeilemään!

Ensimmäinen raju ukonilma ja sade sattui tiistaille, 2.10.
Prinsessa ja perhe rattaineen olivat tulossa illalliselle sateen käydessä rajuna kimppuun.
Kastuivat.
Jyristi ja salamoi niin, jotta Ukkopoika pelkäsi.
Sähköt katkesivat tunniksi ja söimme kynttilän valossa.
Yöksi joutuivat jäämään meille.

Rannalle ihastelimme lasten riemua.
Ukko hihkui ja oli meressä kaiken aikaa.
Pienet kalat kävivät näykkimässä jalkoja.
Vävypoika ui pitkiä matkoja.
Aurinko helli.
Ranta tuoksui päivänpaisteelta ja suolaiselta hiekalta.

Kuinka voikaan viikko hurahtaa hetkessä.
Deturin bussin perä jäi vierailusta viimeiseksi muistoksi.

...............................................
Tähän mennessä olemme kävelleet n. 120 kilometriä!

.................................................

Päivän Sana

Sentähden pitäkää minun käskyni ja noudattakaa minun säädöksiäni ja pitäkää ne, niin te saatte turvallisesti asua maassa. Ja maa on antava hedelmänsä, ja teillä on kyllin syötävää, ja te saatte turvallisesti asua siinä. 3. Moos. 25:18-19 (KR33/38)

Täälläkin!

Aurinko mailleen humpsahtaa, meren syliin.
Hienoisessa udussa tuoksuu mausteinen kesäinen lämpö.
Aallot hiljalleen vaimenevat...yön pimenevään kainaloon.

Kale vuorelta, linnoituksen kupeesta näkymä alas satamaan, aallonmurtajien kupeeseen.
Alhaalla punainen torni, Alanyan tunnus.

Kalelinnoitusta, ikkuna alas siintävälle merelle.
Tästä kuvasta tykkään.
Jämäkät raamit ja ikkuna alas turkoosina hehkuvalle autereiselle merelle...
Rannaton, narnialainen maisema suoraan maan reunalle.
Lentoon lähtöä sielu kaipailee!

Täällä jälleen

Kymmenes päivä syyskuuta tulimme takaisin Alanyaan.

Lämmintä on ollut koko ajan yli kolmekymmentä astetta.
Tämän viikon kävelyt tähän asti 17 km.
Paino pudonnut kaksi kiloa!.

Rannan tuntumassa kävimme heti tiistaina Ramin ravintolassa syömässä lampaan potkaa.
Välimäki valmisti kokkiohjelmassaan samanlaista Erja Häkkisen kanssa.
Oli herkullista, mehevää ja liha irtosi luusta hiukan tönimällä.
Annos tosin oli niin reilu, että jäi osin syömättä.
Ja herkkubonus: sain kaluta kaksi potkaluuta. Mieshän ei käsiään tahri!

Olohuoneen ja makuuhuoneen parvekkeenovet ovat levällään, jottas ilma vaihtuu.
Emme viitsi  koneellisesti viilentää, kun kerran lämpimään tultiin.
Aurinko killittelee kirkaasti.
Rannalle emme tänään mene.
Muuten vaan tallustelemme rantabulevardilla.

Myöhiäiseksi laitoin paistomunan, ison, tummakeltuaisellisen, maalaisvoissa...ja vielä paistamisen jälkeen voisiivu päälle, makua antamaan.
Lisäksi tomaatin lohko, jugurttia (täälltä en löydä 10%:ta...joten lurautin kermaa sekaan) ja  mansikka hilloa.
Kahvia.

Tipon siipiä laitoin 800g:n paketillisen maustuman.
Tsilitahnaa lusikalliseen jugurttia ja vähän suolaa.
Sitten (huomenna?) uuniin.
Salaatista (tomaatti, kurkku, lehdenretaleet, sipuli) on täällä tullut vakio.
Nyt kyllä teen muusia jottas saan voin menemään.
Tiistaina ostan maalaistorilta uutta.

Illalla syödään tortillaa.
Itselle kreppi, miehelle oikea.
Tipotäytteellä.
Helppo, nopea, edullinen, maukas .

Täällä on kahden desilitran vissypulloja.
Ei ehdi pörinät karata.
Kotosuomessa en enää osta puolitoista litrasia, kun aina sai loput heittää pois

Mies imuroi.
Imuri oli pahasti tukossa ja sitä pitkään rustaili. Nyt toimii ja imee hyvin.
Normaali arkea alamamme pikkuhiljaa täällä lämmössä viettää, pyykinpesuineen ja muine arkiaskareineen..

Mieli on kevyt. Uni maistuu. Nukumme yli kymmenen tuntia yössä.

Reilun viikon kulutta tulee serkkuni Joensuusta miehensä kanssa läheiseen hotelliin.
Ja siitä viikon päästä nurin tytär ynnä miehensä ja ukkopoika sekä Taimiprinsessa Kleopatra Toweriin.
Innolla jo odotamme.

Alanyan siisteys näyttää romahtaneen.
Kaikille kehuin kuinka siistiä täällä on.
Nyt sen sijaan kadun varret roskaisia.
Rannan seutu on silti edelleen siisti.

.............................................................................

Päivän Sana

Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. Gal. 3:28-29 (KR33/38)

 

Samaa rantaa helmikuussa!

Lähtölaskentaa

Siinä se hupenee, Suomen suvi.

Torstaina ajelimme Kangasniemelle.
Tien penkat koristautuvat horsman nöhtään.
Koivut ovat täplittyneet keltaisin ja ruskein lehdin, vihreän sekaan.
Maisema alkaa saada ruskean eri sävyjä. Tuoksut ovat kirpeitä, syksyisiä.
Ruskea on kuolemaa odottavan luonnon väri. Hitaasti lähestyvän, kaiken nielevän.
Kylmän.
Kulman takana talvi ja pakkanen.

Nyt vielä saimme ihastuttavan kesäisen päivän.
Lankomies täytti vuosia.
Grillissä valmistui herkullista syötävää.
Järvi kimalteli tyvenenä, metallisen viileän sävyn jo saaneena.
Vesi oli laskenut järvessä puolisen metriä sitten viime käynnin.

Yöllä  istuimme kuutamoskumpalla laiturilla liki kolmeen.
Kesää hyvästelemässä.
Pilvien seilaamista ihmettelemässä.
Hiljaisuutta kuuntelemassa.
Joutsenia hitaasti lipumassa rannan kaislojen tuntumassa.

Nyt taas jo kotona.
Pakkausmietteissä.
Mitä mukaan kolmeksi kuukaudeksi Alanyan lämpöön.
Siellä alkaa jo vähän ilman lämpötila laskea . Ensi viikolla enää +32.
Merivesi lienee vielä yli kolmekymmentä asteista.

Jo kaipailen.
Aurinkoa, lämmintä.
Alanyan värikylläisyyttä, elämän rytmiä.
Turkoosia merta, aaltojen loisketta ja tuulen virettä.
Uimista.
Rannalla lojumista, ilman mihinkään kiirettä. Hyvällä omallatunnolla.
Maalaistorin antia.
Kadulla vastaan tepastelevia kanoja.
Käveleksimistä.
Illan pimetessä lämpimässä parvekkeella kynttilän valossa istuskelemista.
Niistä on Alanya tehty.

.........................................................................................

Päivän Sana

Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Gal. 6:2 (KR33/38)

Yöt pimenneet

Siinä se Suomen suvi hiljalleen kallistuu kohti syksyä.
Viileää ja sateista on ollut.
Hellepäiviä yli puolet paria viimevuotista vähemmän.
Vaan en sure.

Lentoliput Turkkiin on jo ostettu.
Tällä kertaa edestakaiset.
Kesää lähdemme jatkamaan, liki kolmeksi kuukaudeksi!
Turkooseihin vesiin, kolmenkymmenen lämpöasteen tuntumaan.
Käveleksimään.
Maleksimaan.
Nauttimaan maalaistorien annista.
Ja sunnuntaisista kotikirkon menoista.

Lastenlapsista olemme nauttineet täysin siumauksin, väsymiseen asti.
Rakkaista.
Kunnon rutistuksista.
Yökyläläisistä.
Yhdessä puuhastelusta.
Nyt alkaa olla taas aika kahdenkeskiseen eläkepäiväeloon.

Äiti täytti 89 vuotta.
Yksikseen asustelee.
Kotihoito muutaman kerran päivässä piipahtaa.
Ateriapalveluja ei huoli.
Itse pesee pyykkinsä ja osin ruokansakin laittelee.
Kauppareissut hoidamme.
Mahdollisimman paljon toivon äidin itse tekevän askareitaan, jottei ala taantua.
Jännittää silti, lähteminen.
Murehtimaan en rupea.
Isän rakkaudelliseen hoivaan ja huolenpitoon luotamme.
Kuitenkin taivaankotiin lähtö on jossain...edessäpäin.
Väliin äiti puhuu jo tahtovansa lähteä ja voimat tuntuvat hiipuvan.
Aina se elämänliekki kuitenkin vielä on voittanut.
Päivä kerrallaan.
Elämää tässä ja nyt.

...............................................

Päivän Sana

"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä." Matt. 18:20 (KR33/38)

Siitä kiitän!

Turkoosit vedet, kesän lämpö.
Siellä ne odottavat jo malttamatonta matkaajaa.
Muuttolintujen mukaan lähdemme.

Ennen aina haikeana lauloin veljen lähtiessä syksyllä Kreetalle, että:"mukaansa ei mua ottaneet
ne maihin lämpimiin--saa siivettömät tyytyä....maan kylmän kahleisiin."

Vaan nyt on jo meidänkin vuoromme lähteä, jo toisena syksynä peräjälkeen.
Kiitos Isä taivaan!
Sydän kiitollisuutta tulvillaan!

Suvisuomea

Äitienpäiväksi kotiuduimme Alanyasta.
Veera teki ihastuttavan herkullisen Sans Rivalin.
Taitaapi olla suosikkikakkuni kaikista herkuista!

Suomen suvi mennä viipottaa sateisen koleana.

Juhannuksetkin tuli sisareni mökillä juhlittua...ilman sateita.
Jostain kumman syystä itikat pysyivät omissa unelmissaan
koko herkullisen ja runsaan  aattoillaisen- ja yön ajan.
Neljään asti jaksoin sisareni kanssa valvoa...aamun autereista sarastusta ihastellen, järvessä aamutuimaan pulikoiden.


Tallinnassa piipahdimme pariinkin kertaan, maanantaina viimeksi.
Nyt on kuohuviiniä lihansavustajaisiin... Smokey Mountain pönttöuunijaisiin.
Lammasta, luomuoskaria, kokonaisia kanoja on savustusmestari Juusolla suunnitelmissa.
Innolla jo odotamme.


Vielä sitä ennen Vaasan kautta Joensuun kupeeseen ja kotiin.

Lentoliput jo ostimme Alanyaan...ja takaisin... kolmella sadalla eurolla.
Yhdensuuntainen piletti olisi maksanut kolmesataayhdeksänkymmentä euroa!
Suomen suvi-ilmat eivät niin kovasti harmita, kun kesää pääsemme jatkamaan.
Vettä sataa lösöttää miltei päivittäin ja alle kahdessakymmensessä asteessa suvea vietetään.

Kaipailen jo Alanyan lämpöön, turkoosiin mereen ja maalaistorille.

...........................................

Päivän Sana

Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Joh. 17:20-21 (KR33/38)

Jeesuksen ylipapillisesta rukouksesta!

Walpuria

Alanyaan on tullut kesä.
Yölämpötilakaan tuskin´laskee alle kahdenkymmenen.
Ja edessä Suomeen lähtö, jossa ennusteiden mukainen lämpötila kieppuu kymmenen asteen tuntumassa.
Viikko vielä, sitten tällä haavaa oleskelu loppuu.
Vaan kyllä jo kaipaa suloisten lastenlasten rutistamista oikein kunnolla!

Walpurit on juhlittu puupaatilla suomalaisten rattoisassa seurassa seilaten.
Ja ihan suomalaista simaa siemaillen.
Iloitsen uusista ystävistä!

Lämmintä oli..
Lisävaatetusta en minäkään tarvinnut vaikka repussa pitkähihainen t-paita mukana seilasikin.
Ja Miehen mukaan olin pukeutunut oikein vappuviuhkaan.

Jatkoimme vielä maihin tultua iltaa Topin baarissa...jopa tanssahdellen.
Ja paremmasta simasta nauttien (rusinat olivat jo ehtineet nousta pintaan ja liika makeus taittunut).
Hyvissä ajoin kävelimme reipasta tahtia alkuyön lämpimässä kotiin nukkumaan.



Äiti oli viime viikolla joutunut sairaalaan neljäksi päiväksi.
Elokuussa hän täyttää 89 vuotta.
Kunpa vielä jaksaisi suvun keskellä sinnitellä.
Eihän oma äiti voi noin vain päättää lähteä taivaan kotiin!
Lupaa kysymättä!

Meillä on suunnitelmissa paluu Alanyaan syyskuun alkupäivinä, mikäli asiat ovat kaikin puolin kunnossa.
Nyt  mieli seilaa Suomen ja Alanyan välillä, osaamatta asettua oiken mihinkään.

Mutta.
Olemme onnellisia etuoikeudesta elää kahdessa paikassa!

..............................................................................

Päivän Sana

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Matt. 16:26 (KR33/38)

Pääsiäisajan muisteluksia

Päivän Sana

Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Jes. 53:4-5 (KR33/38) .............................................................. Kolmekymmentäkaksi vuotta sitten pääsiäisen aikoihin Jeesus hiljaa tuli elämäämme. Olin kotiäitinä tuolloin neljän lapsen kanssa. Olimme pari vuotta aiemmin muuttaneet Tuusulaan omakotitaloon. Televisiossa pyöri elokuva "Viimeisellä rannalla". Se kertoi ydinlaskeumasta ja kuinka Australia oli viimeinen säästynyt. Laskeuma oli lähestymässä ja äideille jaettiin neuvoloissa kuolemapillerit. Voisi antaa lapsilleen ennen laskeuman tuloa. Pelko ja ahdistus kouri sydäntäni: entäs jos olisi vastaava tilanne? Naapuritaloon muutti samoihin aikoihin uusi lapsiperhe. Meille alkoi ilmestyä Hyväpaimen- lastenkirjoja ja hengillisiä julkaisuja. Jurppi. Ahdasmielistä porukkaa. Onhan lapsille paljon parempiakin kirjoja. Äiti Aila alkoi pyydellä iltaisin lenkille. Jutut kääntyivät väistämättä Jumalaan. Sanoin, että mulla on tosi hyvät välit Jumalan kanssa. Se ei vaivaa mua enkä minä sitä! Ja sitten vielä Jeesustelut. Lenkkikaveriksi tuli vielä yksi Ritva lisää. Tähtitaivasta illan pimetessä katselin ja tuumailin. Jeesuskoukkuun olin jäänyt. Ei ollut enää minkään merkkistä rauhaa. Ritva kertoi miehensä käyvän toisille miehille kertomassa kolmessa osassa Johanneksen evankeliumia ja miehiä tuli uskoon. Kysyin kotona, että voisko meillekin, johon Mies, että joo, joskus. Siltä istumalta soitin ja pyysin tulemaan. Tulivat. Illan päätteeksi kehottivat meitä polvistumaan ja pyytämään Jeesusta sydämeemme, jottas uskoon! "Ei taatusti mennä polvilleen", vastasin. Seuraavana iltana sovimme menevämme heille toista osaa kuulemaan. Siinä nukkumaan ruvetessa sanoin, että jospa salaa rukoiltaisiin, meni syteen taikka saveen. Jos Mies silleen ääneen, olisin sitten samaa mieltä. Rukoili, jotenkin, että jos olet Jeesus todellinen, niin todista se ja muuta meidät! Anteeksikin siinä pyyteli! Ajattelin, että kyllä pitää olla rohkea mies, kun ääneen rukoili! Ensimmäisen kerran osoitti rohkeutta menemällä kanssani naimisiin. Kerrottiin sitten seuraavana iltana, mitä olimme salassa tehneet. Sanoivat meidän tulleen uskoon, johon kipakasti väitin vastaan, kun ei tuntunut miltään, ei taivaan kellot kilisseet eikä edes salamoinut. Ja nytkö sitten piti rakastaa Jumalaa? Sanoin, etten rakasta. Enhän edes sitä tunne! Mutta vastaus olikin lohdullinen. Ei tarvinnut alkaa pakertaa rakkautta Jumalaan, koska raamatussa sanotaan: "Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi". Joten antaa nyt sitten Jumalan rakastaa, jos vaikka saisi jotain aikaan. Kaksi asiaa tapahtui hetimmiten. Elokuvan aiheuttama pelko ja ahdistus hävisi kokonaan. Raamattua aloin lukemalla lukea ja tutkia. Ja Jumala rakasti. Puolen vuoden kuluttua uskoin meidän tuolloin tulleen uskoon. Näin sen raamatusta. Ja edelleen rakastaa, varauksetta.

Käsi tavoitti tyhjää

Puoliunessa aamulla käsi haparoi sängyn reunan yli.
Tavoitti  tyhjää.
Elli ei ollutkaan siinä, kämmeneen sopivine päineen, silkinhienoine pikku korvineen.
Ei noussut "kissankäpälillään" sängyn reunaa vasten herättämään, häntä vimmatusti heiluen.

Turkissa!
Ellihän on kotona Suomessa, hoidossa.
Ja ikävä alkoi soitella sielun tummia kieliä.
"Niin pieni on kannel mulla."

Äidille soitin ja Ukko sekä Taimi olivat virpomassa.
Taimi reippaana tuli puhelimeen, mutkaton tempperamenttipakkaus.
Vaan Ukko ei tullut, ei puhu.
Itkuikävä jo oli tullut, kun oli meillä tyhjässä kodissa käynyt.

Elsaa, Eevaa, Onnia ja Onervaa näkee ja kuulee skypessä.
Siitä kiitän!

Alanyan suomalaisten kotikirkossa sitten runo kirkassilmäisistä lapsista.
Itkuun sieluni saviruukun  aukosta tirahdin, salaa.
Ikävä soitteli särkynyttä.
"En millään murtunut ois"..

Haparoin kohti suurta "särkyneen soiton virittäjää", lohduttajaa.
Itkut nielin mykkyrälle sinne jonnekin, piiloon.

Palmusunnuntai.
Kärsimystie ja ylösnousemus, Jeshua.
Kaiken korjaava ja hyvittävä rakkaudellinen  Jumala.
Kämmenellään kuitenkin on lupa itkeä ja saada täydellinen lohdutus.
Jokaisen.

Nyt jo lohdutettu, hyvillä mielin.
Kesäisessä säässä!

...................................................................................................

Päivän Sana

Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: "Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!" Luuk. 19:37-38 (KR33/38)