Viimeksi kirjoittelin päivää ennen Pikkuiitun yksvuotissyntymäpäiviä...

Lauantaiamuna 16.1 aloin soitella äidille, että mihin aikaan haetaan Fiskarinreissulle.
"Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä..."
Uudestaan sama.
Ja uudestaan...useita kertoja.
Hätääntyä aloin.

Soitin Juniorille, joka asuu äitä vastapäätä, että voitko mennä tsekkaamaan....Oli töissä.
Soitin Veeralle...Vävy oli autolla jossain...Veera ei päässyt.
Soitin sisarelleni Merjalle...
Ei ollut avainta...oli tyttärellään Viivillä...joka puolestaan Mäntsälässä.
Soitin ovinaapurille, että voitko käydä kolisuttamassa ovella...tulisiko avaamaan...
Ei tullut...oli jo aiemminkin käynyt...

Lopulta Juniorin tyttöystävä meni avaimilla äidille ja löysi hänet vessanlattialta...
Soitin ambulanssin.

Miltei kaksi viikkoa vierähti sairaalassa...keuhkokuume. Kolmas reilun vuoden sisällä.

Matkailuauton katolle oli kertynyt melkoinen lumikuorma ja yritin Lahden tietä törryytellä tuhatta ja sataa jottas putoaisi...vaan turhaan.
Vein pesuun ja viikonlopun yli halliin sulamaan.
Viime maanantaina sain sitten puhtauttaan kiiltelevän auton.
Miinan kanssa mentiin hakemaan...
Miina käveli jo miltei kilometrin flexin päässä ja kertaalleen jo lirautti hankeenkin. Sitten istahti kävelytielle eikä hievahtanutkaan...Siitä reppuun auton noutoon.
Äitiä ajeltiin siinä sitten samalla reissulla katsomaan Hyrylään.
Miina kiltisti odotteli kuskin penkillä vierailun ajan...auto kun oli mukavasti lämmennyt.

Kotona parkkipaikalla oli traktori puskemassa lumia ja ajattelin kaapata elukan kainaloon sekä kipaista kuskin perään...että lykkisi lumia nokan edestä pitemmälle...jottai perä töröttäisi niin pitkällä.
Loikkasin ovesta Miina kainalossa.
Molemmat jalat menivät alta ja lensin selälleni vasten auton kynnystä.
Peilijäätä.
Silmissä pimeni, ilma pakeni keuhkoista...näin tähtiä...sattui julmetusti....mutta traktorin perään säntäsin, siirsin auton pois ruudusta ja takaisin ruutuun, kun lumet oli puskettu edestä.
Keräsin tavarakassit autosta jo köpöttelin varovasti kotiovelle.

Sitten menivät voimat.
Laahauduin toiseen kerrokseen. En tiedä, miten sain ulkovaatteet päältä ja mentyä makuulle.
Ajattelin. että varmaan on kohta toinen kylki mustana.
Iltapäivällä tuli huono olo ja pääkipu.
Miniä toimiti lääkäriin. Jotain äksyjä kipulääkkeitä määräsi.
Mies haki seuraavana aamuna apteekista
Veera vei röntgeniin. (En olisi mennyt!)
Torstaina lääkäri soitti, että kylkiluu murtunut.
Lääkkeistä tuli äklö olo...lopetin.

Vaan miten tulikaan huono omatunto, kun en äitiä päässyt katsomaan ja torstaina kotiin hakemaan...
Merja haki ja toimitti hänet kotiin.
Oli syntymäpäiväni...65 vuotta.
Veera oli taas kerran leiponut herkkukakut ja tuli tänne kaiken valmiiksi tekemään.
Veljen kokkipoika toi limelohta.
Omia lapsia perheineen tuli käymään...ja sankari oli kivulloinen sekä väsynyt.

Perjantai aamulla soitin äidille...kolmiolääkkeen olin joutunut ottamaan...
Äiti vaikutti niin sairaalta, että lähdin Miinan kanssa katsomaan.
Taas piti soittaa ambulanssi...äiti vietiin takaisin Hyrylään.
Tuntuu niin surulliselta katsella elämän pikkuhiljaa hiipumista...vieläkö voimat palautuvat?
Ja ajatukset kiusaavat...teinkö oikein, kun vastoin äidin tahtoa soitin ambulanssin.

Summasummarum...
Kipuviikko...syvään hengittäessä sattuu ja joku napsuu kyljessä...mutta ei mustelmaa???äiti taas sairaalassa...
Yksi virstanpylväs ohitettu...

Uunista leijuu taas kerran hivelevät tuoksut.
Laitoin savipadan pohjalle ohuina suikaleina kaksi sipulia, viisi litistettyä valkosipulin kynttä, muutaman laakerinlehden, mauste- ja mustapippureita, ripauksen tsiliä, rosmariinin oksan, timjamia...
Ja 750g sakasahirhipaloja, suppilovahveroita, 300g possun kylkisiivuja, atlantin merisuolaa...
Pullollisen olutta.
Ensin pinta ruskeaksi 250 asteessa, sitten folio ja kansi päälle ja hautumaan 125 asteeseen useammaksi tunniksi.
Lanttutikkuja ja pottuvoita, puolukkasurvosta kanssaan illalla syödään...
Kunhan sairaalakeikka on tehty.
Kakkuakin on vielä äidille vietäväksi.
................................
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Joh. 8:31-32 (KR33/38)