Hiljaa hiipii...

Kohta jo on talvipäivän seisaus...ja Hanukka, valon juhla, hiipii tupaan.

Kaupoilla kävin Veeran kanssa...räjähdysmäisen täyttä, tunnelma tukkoinen,, pitkät jonot kassoilla ja ihmisten kärryt ylipursuvan täynnä...
Ei paljon lamaksi tunnistaisi.

Joulupadat ikäänkuin anteeksi pyydellen rullaportaitetten kupeessa...ja alhaalla sotainvalidien joululehden myyjä...
Huomaamattomasti, hiljaa.
Tulee mieleen Karin piirros aikojen takaa Helsingin sanomista...kuinka Aleksanterin kadulla oli kuokkavieras kerjäämässä...seinustalla...katveessa.
Meidän joulun Herramme!

Miten sitä kaiken jouluhöpön seasta löytää sen aidon, oikean joulun...sen hyvän mielen ja antamisen riemun.
Kun tuntuu, että vaatimusta piisaa...ja muistamista...ja tasapuolisuutta...että muistanko nyt jokaista...ketään loukkaamatta.

Rakkaita ovat kaikki...lapset puolisoineen...lapsenlapset...ja äiti, vielä jaksaa....ystävät.
Olisikohan kuitenkin paras lahja rukouksin muistaminen... ja siunaaminen...tavallisessa arjessa.

Eilen tulin ahtaneeksi pikkuleipiä...kolme, neljä kappaletta...ja lakritsia.
Aamuyöstä ranteet ja sormet särkivät...aamulla silmät viiruina jossain naaman yläosassa.
Turpo olo jo mielikin väsy.
Veera jo ehti ihmetellä, että missä mättää.

Sitten näin kaupan parkkipaikalla jonkun auton takaikkunalla pienen tiibetin spanielin.
Siellä se yritti raapia syliin pääsyä lasin läpi...ja sydämeni suli...paha mieli tiessään.

Taitaa se hauvavauva olla ihan oikea otus tähän taloon.
Sain tietää sen meille tulevan rekisterinimenkin jo...Helmiina.
Tuleeko siitä nyt sitten Helmi vai Miina???

Siskonmakkarasopan tekoon ryhdyn...laitan koko nipun varsiselleriä...eiköhän turpo ala väistyä.
Saksilla pätkin Korpelan makkaroita...ei ollut Wurstia, tykkään enempi niistä.
Glutamaattia on molemmissa...kai ne tehtaat älyävät pikkuhiljaa luopua moisesta aromivahventeesta.
Luuliemen laitan pohjaksi, lidlin pinaattia (rönttisoppaan), rosamunda tikkuina, juureksia, sipuli, yrttejä... ja kruunaan purkilla smetanaa sekä isolla voikököllä.

Lauantai-illan viettoon hiljalleen rauhotutaan...
Saunotaan ja istutaan vierekkäin Rakkaan kanssa jalat pöydällä sohvalla...kynttilän valossa...ja katsellaan iltaohjelmia.....tai filmiä varastoista.
Tekisi mieli katsoa Tohtori Zivago...vaan Mies kai osaa sen jo ulkoa!
Kaikkein rakkain on kuitenkin minulle Okalinnut!!!

Huomenna lahjoja pakettiin ja kinkku hakemaan Aikamiespojalta.
Siunattua joulunalusaikaa kaikille!
Maanantaina Porvooseen?
............................................

Päivän Sana:

Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.
Ps. 5:12 (KR33/38)

Siitä kiitän, että saan Hänen suojassaan olla!...perheineni.