sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Jokelan akat


Eilen vietimme ystäväni ja Veeran kummitädin Mirjan 60-vuotis juhlia.
Kuva on Veeran häistä vuodelta 2005 ja Mirja hempeine hattuineen lilassa asussa keskihahmona.
Kuinka voikaan ihmisellä olla sellaiset henkiset voimavarat...aina kannustamassa ja kantamassa toisia, huolehtimassa ja taidokkaana aina auttamassa...hattuvarastoineenkin!
Jalat maasssa ja pää taivaassa...aina sana paikalllaan ja viisaus kauttansa puhuu.
.

Kun Jumala alkoi kolkutella sydämen ovella, ensimmäinen elävä uskova, johon tutustuin, oli Mirja....piti oikein kysyä, oletko oikeasti uskova ihminen.

Kun lapset olivat pieniä ja hulluus uhkasi, kärräsin koko köörin Salmelaan Mirjan hoiviin....
Talo tarjosi aina kahvit ja ruuan...usein makaroonijauhelihapataa....jota lapset rakastivat.
Kiitos Mirja, että olet jaksanut ja rakastanut...ja onnea ja siunausta edelleen.

.
Itsenäisyyspäivä. Kynttilät laitoin heti aamusta ikkunalle.
Myöhiäinen syötiin vasta ja kohta Aikamiespoika tulee hakemaan kylään...pikkujoulukinkulle ja saunomaan.
Kun ei pikkujouluakaan ehditty ajallaan viettää.
Kalenteriin pitäisi lisätä aikaa, kun en millään saa aikasikseen kaikkea. Omat suoriutumisodotukset ovat ylimitoitetut.
.

Joulukin tulee ja menee...ilman sen kummempaa joulusiivousta. Koristeet Mies tällää paikoilleen varmaan päivää ennen h-hetkeä...ja aaton vietämme Rinsessalla.
Joulpäivän kokosuvun päivällisiä en jaksa... Meitä kun on lapsineen ja miniöineen/vävyineen kaksikymmentä henkeä....ja tilaa ihan liian vähän.
Kunpa olisi vielä se iso, menetetty talo, johon saisi kerättyä koko pesueen kanaemon lailla siipiensä suojaan ja suljettua maailman ulos.
Sydäntä kivistää...väliin...kaikki kadotettu...
Jos...
.
Tallinnassa käväisin serkkulikan kanssa viime tiistaina-keskiviikkona.
Joulotori oli paikallaa, sateessa, illalla ihastuttavine valoineen ja tunnelmineen. Kojusta myytävään hehkuviiniin oli mantelin sijaan tuupattu maapähkinöitä....hui kauhistus!
Virolaisen jouluruuan, verimakkaraillallisen puolukkahilloineen, kaaleineen, söimme Olde Hansassa.
Oli rentouttavaa saada nukkua kyllikseen ja olla vaan...ilman, että olisi mitään pitänyt suorittaa.
.
Keskiviikko olikin jo sateeton päivä.
Aurinko pilkisteli ja reippaasti kiertelimme paikkoja kolmisen tuntia. Sitten piti hotellin aulaan istahtaa odottelemaan kuljetusta satamaan...jalat väsähtivät.
Onnellisesti saavuimme kotiin, Mies oli vastassa satamassa.
..............................................

Päivän Sana:
Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Fil. 1:6 (KR33/38)



Posted by Picasa

4 kommenttia:

  1. Ystäväiseni!
    Enkös minä jo tuolla "Kultsuissa" sulle sen joulureseptin antanut. Kehoitan aikuisten oikeesti noudattamaan sitä!!

    VastaaPoista
  2. Niinpä, lillamaria...
    Just tultiin Aikamiespojan itsenäisyyssaunasta ja illalliselta...
    Hyvää ruokaa ja kauniisti katettu pöytä...ja sai vaan valmiille istuu...
    Ja joulu sujuu kutakuinkin antamiesi nuottien mukaan!!
    Kiitos lilla, kun jaksat välittää!
    Nyt katotaan Korsuorkesterin konserttia Joensuusta.

    VastaaPoista
  3. Voi muru!
    Aina mie jaksan sinusta välittää. Ystävästä!
    Vähä niinkuin Nasu, joka pani käpälänsä Nalle Puhin olkapäälle ja sanoi:
    - Kuule Puh!
    - No mitä, kysyi Puh.
    - Ei mitään, minä vaan varmistin, että sinä olet siinä!

    Siunattua ja rauhallista joulunalusaikaa tuuliaiselle ynnä klaanilleen
    toivottelee
    lillis

    VastaaPoista
  4. Kyllä oli Mirjan juhlat mukavat!! Samanlaisia kokemuksia Mirjasta on mullakin: menin ekaa kertaa kirkkokuoron harjoituksiin tammikuussa -82 ja heti samana iltana Salmelaan iltateelle; siitä se ystävyys alkoi :o) Ja aina on apua saanut, kun sitä on tarvinnut, lastenhoidosta kuohuviinin tuontiin Virosta - enkä tätä viimeksi mainittua olis itse edes keksinyt, vaan Yrjö ehdotti!!! :o) Ja kaikkeen mahdolliseen siltä väliltä. Arkipäivän kristillisyyttä, jokapäiväisessä elämässä näkyvää, todeksi elettyä, parhaimmillaan. Sitä se on. Onneksi Mirjan kaltaisia on olemassa!! Kiitos siitä.

    VastaaPoista