tiistai 8. joulukuuta 2009

In memoriam


Tänään pieni, terhakka japaninchin uroksemme Juju (Jiu-Jitsu) siirtyi koirien taivaaseen.

Aamulla piti lähteä lenkille...pistin jo repun selkään ja rupesin Jujulle kurahaalaria pukemaan...ja ihmettelin sen röpelöistä ihoa.
Koko elukka oli ruvella, jalkoja myöten.
Sunnuntaina Aikamiespojalla se kaatuili ja meni kyljellään lattialla.
Kotona hoiperteli, ei pahemmin pyrkinyt hiekkalaatikolleen, ei ulkona halunnut kävellä ja ruoka seisoi kupissa.

Eläinlääkäri sanoi yleiskunnon pettäneen, josta ensimmäisiä oireita on koko kropan kattava ihottuma.

Kesällinen lämpöhalvauskin oli kuntoa huonontanut....ja selkävamman takia lääkäri ihmetteli, että näinkin pitkään.
Hiljaa se piikin saatuaan sulki silmänsä, ikuiseen lepoon...ja oli poissa.

Kotona ei kuulu parketilla kynsien rapsahtelua, ruokakupit keittiössä eivät kilise, kukaan ei tule jalan juureen ompelukoneelle.
Miten sitä tästä?
Sauvojako alan ulkoiluttaa?

Yhdeksän vuotta se meitä ilostutti ja piti tämän akkaihmisen elämän syrjässä kiinni...taaperruttamisineen ja huolehtimisineen.
Jos aloin liian kaunan istua ja tuijotella tyhjyyteen, se tuli raappasemaan käpälällään, että hei, herää...täällä ollaan.
Ovikellon soidessa tulijaa tervehti ärhäkkä haukku...isottelijan.
Nyt on hiljaista.
Olisinko voinut paremmin hoitaa ja huolehtia siitä???

Itkettää...
Posted by Picasa..........................
Päivän Sana:
Älä ole viisas omissa silmissäsi. Pelkää Herraa ja karta pahaa.
Sananl. 3:7 (KR33/38)

7 kommenttia:

  1. Surussa myötäeläen Kyllikin päivänä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Tiina...
    Ikävä kyllä on sitä hyväksyntää, mitä se osoitti...ja ikuista uskollisuutta...
    Oliskohan se uudistettuna odottamassa sitte joskus,siellä sateeenkaarisillan päässsä?

    VastaaPoista
  3. Paremmin et olis voinu hoitaa ja huolehtia, niin hyvää hoitoa Juju sulta sai!!! Ja tietysti se sua odottaa sateenkaarisillan päässä, ilman muuta!

    On se vaan kummallista, miten niin pieni voi olla niin suuri ja viedä niin suuren tilan sydämessä <3 Siinä varauksettomassa hyväksynnässä varmaan piilee tän jutun salaisuus: kelpaat aina ja voit olla varma, että sinut otetaan iloisesti vastaan, tulit sitten kotiin mihin aikaan ja mistä hyvänsä. Ymmärrän kyllä nää jutut, vaikken koiraihminen olekaan. Ja täytyy myöntää, että oudolta tuntui, kun tänään ei ovikelloa soittaessa Jujun tuttu haukunta kuulunut... Itketti minuakin. Jotta ei kai mikään ihme, jos sinua, Juju oli sentään sun kokoaikainen kaveri.

    Mutta suru pitää surra ja sitten ottaa taas uusi askel tulevaan. Voihan se olla, että joku toinen pieni/suuri hauveli joskus tulevaisuudessa rapsuttelee sua "irti unelmista". Mutta ei vielä, joskus sitten. Eikä Jujun paikkaa tietenkään mikään vie, ei tule "tilalle" vaan tulee kenties valloittamaan oman paikkansa, ehkä, sitten joskus...

    VastaaPoista
  4. Voi kulta tuuliainen. Mikä suru ja murhe sinulla nyt onkaaan! Juuri kun joulun alusajan pitäisi olla ihanaa ja rauhallista "hellittelyaikaa".'
    Ei oikein ole sanoja, millä lohduttaa.
    Muistan sen suloisen pikku Jujun, joka pisti isommatkin koirat ojennuksen Lintulahdessa.
    Mutta näitä menetyksiä me joudumme kokemaan. Viisi vuotta sitten tämmikuussa menetin Rakkaani ja vajaan vuoden päästä, maraskuussa Maran, meidän silmäterämme.
    Ja niin sanoi lääkäri minullekin, että elintoiminnot vaan loppuivat. Mara oli päättänyt kuolla, kun ei isäntääkään enää ollut.
    Sitä tuplatuskaa kannan sisäslläni vieläkin, yhdessä me karjalaisina itkijänaisina itkemme rakkaan Jujusi sinne sateenkaaren päähän.
    Mie pijän sinnuu sylissäin, tuuliainen!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tiina...
    Ja kiitos lilla....
    Itken kyllä vielä...eilen ulvoin ääneen.
    Aamulla ensimmäisenä sanoin Miehelle, että elämänsä aikana Juju käveli varovasti arvioiden ainakin Jäämerelle...

    Toi kuva, missä se polskii saaren rannassa Sipoonlahdessa, on jotenkin jo semmoinen Jujua kirkkauteen vievä.
    Iso ikävä!

    VastaaPoista