Helarorstait ja rentukat

Yhtäkkiä tulla pullahti kesä!
Vihreä huntu on laskeutunut lehtipuihin ja metsän reuna on uskomaton väriskaalassaan...haavat vielä paljaat...punertavat.
Valkovuokot mättäillään, maan valloittajat.
Viime viikolla vielä keskiviikkona oli toppatakki aamutuimaan koiran pissityskeikalla...
Ja nyt yhtä lämmintä kuin Antaliassa.

.
Torstaina pakattiin matkailuauto ja lähdettiin Raaseporiin.
Tutkailemaan paikkoja...jottas päästään remontin alkuun?...Kemerin reissun jälkeen.
Kyllä mietityttää se tuleva työmäärä...
Kunpa muistaisi, että..."Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan." Jes. 59:1 (KR33/38)...päivän tunnussanan mukaan...
Että kuitenkin vielä tämän ikäiset ihmiset remontoimaan...1936 valmistuneen, ryhdikkään hirsitalon päätyä!

.
Järven kimallus, peltomaisema saunoineen, pilkistää ikkunoista ja tällä viikolla tulevat lehmät...pellolle.
.
Kolme yötä nukuttiin matkailuautossa...ja talviturkin kävin heittämässä kohmettavan kylmään järveen...Onnin kanssa.
Miina-koirakin pentuturkkinsa heitti...kolmeen kertaan ui kierroksen ja ravisteli rannalla olevan Onnin pyyhkeen märäksi.
.
Aurinko killitti kirkkaalta taivaalta...pellon poikki kuljettiin rantaan.
Takaisin tullessa kuvasin taloa...jotenkin semmoinen tsehovilainen tunnelma...
Punamullattu, valkoikkunapuitteinen kaksikerroksinen talo kumpareella...vihertävät puut vierellänsä...
Ja ulkorakennus vieressä...huusseineen...vähän läntällään...kesällä suoristamisprosessissa.
.
Kotiin tultiin eilen illalla...
Hyvä rusketuksen alku pohjiksi Turkkiin...
Ja kesän alun ihmetystä...mitä pukea päälle...yhtäkkiä...talven jälkeen.
.
Viimeisiä ompeluksia pitää nyt urakalla, ettäs rauhassa saa sitten laskeutua lomaan...ja lepoon...ja rauhaan...
Nauttimaan etelän hehkusta, Välimeren turkoosista kimalluksesta, mausteisesta tuoksusta...
Siunattua alkukesää kailkille!

Äidit

Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta!
Runo Alfhild Lauri Viita

Sain runon kälyltäni...aamuonnitteluiksi...ja laitoin edelleen tyttärille ja miniälle.

Kuvan lumpeennuppu on jotenkin niin äitimäinen.
Kurkottaa valoon, syntymättömine lapsineen, veden kätköissä.
Salattuna, lupaus väkevästä elämästä.
Tietoisena (epätietoisena?) kauneudestaan ja ainutkertaisuudestaan.
Äiti.


Oma äiti on kahdeksankymmentäkuusivuotias...
Kuudeskymmeneskuudes äitienpäivänsä.
Nyt en vie hevosenkakkaroita sirkkusokeripaketissa...rusetin kanssa enkä ilman.
Se ainutkertainen äitienpäivälähja liittyi lapsuuteen...huolettomuuteen...estottomuuteen...ja hillittömään kekseliäisyyteen!

Veera on tehnyt upean kakun ja äidille kakkukahveille Fiskaria myöten mennään.

Aamutuimaan mietiskelin, että omista viidestä lapsestani Veera on ainoa, jota odottaessa en ollut raskaana äitipäivänä!

Äiti.
Kummallisen myyttinen sana!
Mitä se on...rakkautta, kuria, surua, riittämättömyyttä, huolehtimista......
Viisi elinkautista!
Ja miten sen muistaisikaan, sen vaikeimman..."älkää mistään murehtiko"..

Mumma.
Pehmeämpi ja pyöreämpi sana!
Lastenlapset.
Ne, joita rakastaa ehdoitta...kaipaa...ja väsyy tiimellykseen.

Kuinka onkaan Jumala kuitenkin antanut armon ja arvon olla äitinä niin monelle...ja mummana.
Ilman omaa ansiota...virheineen...keskenkasvuisena.
Kiitollisuudesta sykkyrällään...terveistä ja hyvistä lapsista/lastenlapsista!

Siunattua äitienpäivää äideille...ja lapsilleen...

................

Päivän Sana
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Room. 10:13 (KR33/38)

Matkalla

Tallinnat käyty.
Walpurit juhlittu...koleassa pyhtääläissäässä...
Veljen ja Maija-vaimonsa hyvässä huomassa...herkutellen, saunoen...
Kylpytynnyri vielä talviteloillaan....henkiin heräämättä kreetalaistalvehtijoitten jäljiltä.

Viikko on mennä hurahtanut....matalalentoa ollut koko ajan.
Pikkuhiljaa alkaa kesäkarderoopi muotoutua.
Uimakenkiä kävin Hon Kongista ostamassa neljä paria.
Ukolle pitää vielä numeroa 26 jostain löytää...Elsalla jo on.
Kemerin ranta kun on niin kuumahiekkainen...ja kivinen...ettei paljain jaloin ole menemistä!

Se lähestyy...lähtö...kolme viikkoa.
Tuhkapilvet pysykööt poissa.
Matka olkoon kaikin tavoin siunattu ja onnellinen.
Sattuuhan siihen Miehen syntymäpäivä ja meidän 39v. hääpäiväkin hollille.
Ja ensimmäistä kertaa ison perheen voimin...

Mieliala kyllä on ollut stressaantunut...pilvinen pilvisinä päivinä...seesteisempi aurinkoisina.
Miten se niin paljon vaikuttaakin...armas aurinkoinen!

Itkuun tyrskähdin keskivikkoaamuna, kun Miina-koiran luomileikatusta silmästä pullahti vilkkuluomi uudelleen silmän päälle.
Että sama rumpako taas?
Hädissäni soitin sijoituskoiran omistajalle ja ilmoitin luopuvani leikistä!

Leikkaus oli tehty säästäen, eli luomi taitettiin ja ommeltiin silmän pohjaan.
Jälkihoito oli ankaran vaikeata, kun Miina taisteli pentuhampain jokaista tipanlaittoa ja lääkitystä vastaan...kaulureineen.
Korvien taakse oli tullut kaulurin alla rastat, joita saksien ja kamman kanssa poistin pari tuntia toissa päivänä.
Eilen leikattiin luomi pois...eikä kauluria enää laitettu...tai häpeäkaulusta...Ukon mukaan.
Näyttelyyn menokin seuraavalta viikonlopulta peruuntui doping-säännön vuoksi...lääkitystä kymmenen päivää.

Ulkona talsittiin...kylmää...
Lappeenrantaan on luvassa jo 22 astetta ensi viikon puolivälin jälkeen.
Pitäisikö sinne...jollekin leirintäalueelle matka-autolla...
Esimakua kesästä haukkaamaan.
Ja rusketuspohjia.

Terveyskeskuksessa kävin joitakin aikoja sitten näyttämässä solisluun päälle talven aikana ilmestynyttä luomea.
Leikkaus luvattiin syksyllä.
Tulin kotiin ja kirosin koko luomen...kuten Jeesus viikunapuun!
Nyt luomen paikalla on juuri ja juuri havaittava, kuivettunut ihonlerpukka...hyvin pieni!
Se toimii vieläkin...se Nimi!

Veeran ja lapset, Ukon ja Taimin, käyn hakemassa iltapäiväksi tänne.
Lapaluun päällinen on ompeluhommissa jumittunut niin pahaksi, jottas vävy (valmistuu näinä päivinä urheiluhierojaksi) tulee anoppinsa hieromaan...koneen kanssa kovasti urheilleen.
Ja perheensä noutamaan.

Äitipäiväkakun Veera tekee ja mennään äidille koko sakki kakkukahville.
Kuka sitä monia kakutuksia!
Kultakeramiikan valkovuokkomukeja pitää muutama äidille lisää...viime äitipäivänä sai alkusatsin.

Eilen aamusta laitoin häränhäntiä valkoviinilöräyksellä, yrttimaustein savipottiin päiväksi uuniin.
Oli taas mukavaa tulla eläinlääkäri/äiti/kauppareissulta kotiin, kun valmis ruoka sulotuksujaan leyhytteli...jo rappuun asti.
Pottuvoita ja luomukasviksia, voissa kypsyteltynä...oli lisänä...ja puolukkasurvosta.
Häränhännät olivat tosi herkullisia.
Tänään jämiä.

Kultakalalaskuriin runttailen edelleen pöperöitä ja rasvamäärät olen saanut kunnioitettavaan kahteensataan päivägrammaan!
Hyvä minä.
Luin netistä, että yhden lisäpainokilon saamiseen tarvitaan 4703-8471 kilokaloria rasvaa tai 2500-3300 hiilihydraattikilokaloria ???
Are they are saying that it takes 4,703 to 8,471 excess calories of fat to add a kilogram of weight, yet it takes only 2,500 to 3,300 calories of carbohydrate to add the same amount? If so 'a calorie is a calorie is a calorie' is not so meaningful after all: a carbohydrate calorie is obviously much more fattening than a fat calorie. So do calories count? Well, perhaps -- but some don't count half as much as others.
http://www.lowcarbportal.com/archives/2004/01/27/on_the_first_law_of_thermodynamics.php
Eli kalori ei ole kalori...teoria siis väärä.
M.O.T.
Koska rasvalisä onkin kääntänyt painon hienoiseen laskuun.
En ymmärrä!

Ensi tiistaina tulee naisia koru- ja kynttiläkutsuille.
Veeran kanssa tarjottavat rustaillaan...

Kielot työntävät suippojaan kohti valoa...valkovuokot ovat valloittaneet paikkansa...puitten silmut ovat purshkahtamaisillaan auki...koleasta huolimatta.
Kaikki ajallaan.

Kolmisen viikkoa irtiottoon...
....................................

Päivän Sana
Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja.
Hoos. 6:6 (KR33/38)