perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pilvet ryömivät


Aamulla pilvet riippuivat vuoren huipulla, hitaasti alaspäin ryömien.
Vettä kainalossaan.
Ja tuulta tummissa helmoissaan.






Satamassa istuimme penkille  katselemaan turistiveneitä, haistelemaan suolaista meren tuoksua.
Auringon kimallusta ja kiireettömyyttä.
Yksi vene koululuokka mukanaan lipui ylväästi kaartaen laituriin.
Veneretkien hintoja kyselimme, että aikamiespojan ynnä vaimonsa tullessa seilaamaan.

Aurinko lämmitti, sateesta ei tietoakaan.
Maalaistorille kävelimme ostoksille.
Mummo edellämme napakasti  talutti eri suuntiin tempoilevia lapsenlapsiaan.
Vanha mies virkattu pipo päässään ja perinnehousuissaan talutti kitisevää polkupyörää, sipulipussit ohjaustangosta roikkuen.

Ostimme terttutomaatteja, oikean tomaatin tuoksuisia, punaposkisia, lempeän auringon kypsyttämiä.
Sopivan pehmeitä avokaadoja.
Litran vihreää oliiviöljyä
Ison pussi sipuleita, sitruunoita.
Keltaista maalaisvoita, hyvän suolaista.
Mausteita.
Ruuan laittoon.





Vielä parvekeaurinkoon ehdimme, jalkoja lepuuttamaan.
Kohta seitsemän viikkoa olemme olleet lunta paossa, kesää jo etukäteen vetämässä lähemmäksi.
Lastenlapsille lupasimme tuoda kesän repussa, sitten toukokuussa.
Ennen äitienpäivää!

.........................................................
Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju. Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala.
Ps. 62:6-7 (KR33/38)
Posted by Picasa

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Tunnelmia


Kuivasta, halkeilevasta maasta, aidan pielestä,
oli noussut kukoistamaan puhdas ihme!

Tänään päätimme olla menemättä rannallle.
Mies ikäänkuin sai lomapäivän.

Eilen rannalla lämpömittari kipusi yli äyräitten, liki viiteenkymmeneen.
Pykälät loppuivat.
Uimassa kävin ja muuten vaan nautiskelimme auringon hellästä hoivasta,
veden kimalluksesta lempeässä tuulen vireessä.
D-vitamiinit taivaan lahjana.

Moninaisia mietin.
Miten neljäkymmentä vuotta haaveilin ajasta, jolloin ei ole kiire mihinkään.
Kukaan ei vaadi mitään.
Uskallanko antaa itselleni luvan olla edes hitusen onnellinen?
Kaiken läpikäydyn ahdistuksen  ja murheen jälkeen?
Kaiken maallisen menettämisen jälkeen?
Väkisin ahdistus tuppaa pyrkimään pintaan.

Kuitenkin elementit onneen ovat tässä ja nyt:
Tänään.
Ei huomisessa, ei eilisissä, jo menneissä.
Upeat, aikuistuneet lahjakkaat lapset, niin rakkaat!
Uudenalaista rakkautta esiin kaivavat lastenlapset!
Mistä sitä löytyykin, myötäsyntyisenäkö jo?
Puoliso, joka aina jaksaa rinnalla kulkea, tuomitsematta.
Ymmärtää pyryharakkaa ja taivaanrannan maalaria!

Tänään menimme markkinoille.
Istuimme torin laidalla ravintolassa värikästä menoa ihastellen.
Toripöydät kukkuroillaan hedelmiä, vihanneksia, juureksia., mausteita, pähkinöitä.
Lämpimässä keskipäivän auringossa.
Unohtumaan pääsi, mitä oikeasti tarvitsemme!
Herkkusieniä ostin.
Niistä tänään muhennos jauhelihapihvien kera.
Ja iso vihersalaatti.

Ompelijalle vein farkkukangasta pätkän.
Tekee kaprihousut, kun vanhat jo hipuivat puhki.

Kukkalaatikon ostimme parvekkeelle.
Siihen pelargoniaa ja margareettaa.
Jottas bonusta lämpimään ja tervetuliasia pojalle ynnä vaimolleen.

Tänään paha sisu ja alakulo tuhisee mielen taka-alalla.
Pistin ne pussiin ja piiloon.

Huomenna taas rannalle...ja ainakin viisi metriä uida polskimaan!

...............................................................................................
Posted by Picasa
Opeta minulle, Herra, käskyjesi tie, niin minä seuraan sitä loppuun asti. Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni.
Ps. 119:33-34 (KR33/38)

Torin laidalta!

Eilen rannalta
(Näyttäisi menevän alamäkeen!)
Posted by Picasa

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kaikenaikaayhdessä

Paita ja peppu.
Vakka ja kansi.

"Me" nakertaa minua.
Kaikenaikaayhdessä.
Viisitoista viime vuotta olen ollut omin nokkineni päivät.
Minä itse.
Nyt on "me", viime kesästä lähtien.
Vaikka niinhän raamattu lupaa.
Ettei enää olla kaksi vaan yksi.
Kauan sen huomaaminen kesti, neljäkymmentä vuotta!

En osaa ottaa tilaa itselleni.
Mies on niin suuri.
Se täyttää olemuksellaan koko asunnon.
Vaikkei tarkoitakaan.
Sillä on hyvä itsetunto.

Kohta "me" lähtee rannalle, peräkanaa.
Mies pari askelta edellä, minä reppu selässä perässä.
Taakankantaja.
Vapaaehtoisesti.
Sitten "me" lataantuu auringossa pötkötellen.
Autuaasti lämmöstä nautiskellen.


Aamulla verhon rakosesta pilkisti kirkkaansininen taivas, naapuritalon katolla vesitynnyri maalit lohkeillen.
Ja kaksi irvistävää aurinkokennoa.
Ei enää yksinäinen t-paidan hiha vilkutellut huomenia vaan koko kirjopyykki.
Huomenet.


Poika luki blogiani ääneen:
Ensimmäinen lause, pistepistepiste.
Toinen lause, pistepistepiste.
Kolmas ja neljäs lause, pistepistepiste!
"Äiti, miks noita kolmia pisteitä koko ajan?"

En enää kirjoita kolmiapisteitä.
...ainakaan lauseen loppuun.
Hyvä huomio silti.

Kuitenkin elämä tässä ja nyt on hyvää.
Siitä kiitän.

...............................................................
Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
1. Joh. 3:18 (KR33/38)

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kilihakka ilima



Liian kilihihakka ilima lähteä rannalle, lämmintä 16 astetta, tuuli pohjoisesta.

Mies yritti turhaan formuloita saada teeveestä näkymään.
Räikkönen Iltasanomien mukaan jäi laulukuoroon.
..............................

Kolme päivää ja miltei 1500 kilometriä pikkubussi sukkuloi läntistä turklandiaa.
Neljä pariskuntaa kymmenen hengen autossa.
Maisemat juoksivat  ohi.
Satoi.
Salamoi.

Yritin kuvata lumi- ja pilvirajan yläpuolella ylväänä vartioivia vihreänharmaita, paljaita poppelirivistöjä.
Vaan vauhti oli niin kova, että poppelitkin sulivat liikkuvaksi suhjuksi.

Antiikkikiintö tuli täyteen.
Afrodisias ja Efesos.
Maa on huokaillut, järissyt ja ottanut omansa.
Korinttolaisia-, doorilaisia- ja joonilaisia pylväänpäitä, satumaisia portteja, talojen päätyjä, kylpylöitä, amfiteattereja.
Pellolla töröttäviä nuukahtaneita marmoripylväitä.

"Ihminen on kuin ruoho, tuuli käy hänen ylitseen, eikä häntä enää ole...eikä hänen asuinsijansa häntä enää muista"

Limura, missä kylä oli rakennettu muinaisen asujamiston päälle.
Vuoren rinne täynnä ovia ja onkaloita.
Rähjäiset, alkeelliset pikkutalot muinaisilla raunioilla.
Maassa keltaisenaan kukkia, joiden nimeä en tiedä.
Lapsenkasvoinen, iso ruskeatakkinen mies niitä noukki ja tuli tarjoamaan ostettavaksi.

Kevät on tullut maahan.
Vihreä huntu verhoaa puut ja pensaat.
Valkoiset kukkamättäät täplittävät rinteitä kuin valkovuokot.
Päivänkakkaran sukulaisia.
Mantelipuut kukkivat ja viikunapuut ojentelevat kyhmyisiä paljaita oksiaan.
Tekevät hedelmää ennen lehtiä.
Lammaslaumoja paimenineen.
Vuorten rinteillä tietyömaita.
Miten ne tekevätkään nelikaistaisia serpentiinejä.
Ja miten kuski jaksoi rattia veivata, kun takapenkilläkin jo alkoi pää keikkua holtittomasti.

Pysähdyspaikoilla neljä mummoikään ehtinyttä tytöntylleröä kömpi ulos autosta, kankein jaloin.
Miehet ritareina ovella auttamassa ja tuuppaamassa eteenpäin.
Miten sitä osaakin olla niin kankea pitkän autossa istumisen jälkeen.

Mutta nyt jo takaisin "kotona", rikkaampana.
Kiitos Herralle varjelustaan.
............................................

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Room. 3:23-24 (KR33/38)









sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Iankaikkisuusvaate



Naistenpäivänä olimme ahkeria.

Alkuun kultapuotiin, sieltä vihjeen perusteella nahkapuotiin.
Oman mallin mukaan, kuvien ja piirrosten, tilasin nahkamanttelin.
Samalla mallilla olen ommellut useita villakangastakkeja.
Nyt tuli sitten iankaikkisuustakki.
Ei kuitenkaan ihan taivaaseenlähtö vaate!
Kolmessa päivässä!

Alanyan idän puoleisella rannalla istuskelimme.
Ihailimme merta, auringon lämpöä ja  kukkaloistoa.
Kiireettömästi.

Illalla menimme syömään Bistroon Kleopatrarannan tuntumassa, auringonlaskua ihasteltuamme.
Ruoka oli hyvää, tosin käytän itse mausteita enemmän.
Kävelyä kertyi reilut kuusi kilometriä.

Tänään olimme Alanyan suomalaisten kotikirkossa.
Siellä ihmettelivät, miten voin olla näin ruskea niin lyhyessä ajassa!

Huomen aamulla anivarhain lähdemme kolmen päivän retkelle kahdeksan hengen voimin.
Efesoon etc.
Efesossa olemme käyneet kaksikymmentä vuotta sitten.

Elämää.

..........................................................
Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
1. Kor. 14:1 (KR33/38)

Posted by Picasa

Auringonlaskun aikaan


Ja edelleen naistenpäivänä
Posted by Picasa

Kukkaloistoa naistenpäivänä kaupungintalon edustalla
Posted by Picasa

torstai 1. maaliskuuta 2012

Maaliskuun ensimmäinen


Posted by Picasa
Eilisen lumituprauksen jälkeen aurinkoinen taas killittelee.
Tuuli kuitenkin on purevaa.
Vuoret ovat entistä lumisempia horisontissa.
Rannalla aallot suurimpia, mitä tähän asti olemme nähneet.
Tunnin istuimme ihastelemassa turkoosin meren möyrinää ja auringon kimallusta.

Huomenna on taas toripäivä.
Pikkuhiljaa opin turkin sanoja.
Osaan jo ostaa rahkaa, LORia (pohjattoman rahkapiirakan tekoon).
Eilen paistoin ensimmäisen version kahvileiväksi.
Liiaksi olen poikennut viljattomasta karppityylistäni, paikallisia leipomuksia maistellen.
Käsien nivelet särkevät ja oikean käden peukaloon on ilmestynyt uusi nivelrikko.
Parannuksen tekoon.

Kävin nahkakaupassa kyselemässä, josko pitkä, leveähelmainen nahkapalttoo ommeltaisiin, hupullinen.
Tuumaillaan.

Luvassa lämpenevää, rantakelejä.
............................................
Päivän Sana:
Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa.
Ps. 34:17 (KR33/38)