lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kilihakka ilima



Liian kilihihakka ilima lähteä rannalle, lämmintä 16 astetta, tuuli pohjoisesta.

Mies yritti turhaan formuloita saada teeveestä näkymään.
Räikkönen Iltasanomien mukaan jäi laulukuoroon.
..............................

Kolme päivää ja miltei 1500 kilometriä pikkubussi sukkuloi läntistä turklandiaa.
Neljä pariskuntaa kymmenen hengen autossa.
Maisemat juoksivat  ohi.
Satoi.
Salamoi.

Yritin kuvata lumi- ja pilvirajan yläpuolella ylväänä vartioivia vihreänharmaita, paljaita poppelirivistöjä.
Vaan vauhti oli niin kova, että poppelitkin sulivat liikkuvaksi suhjuksi.

Antiikkikiintö tuli täyteen.
Afrodisias ja Efesos.
Maa on huokaillut, järissyt ja ottanut omansa.
Korinttolaisia-, doorilaisia- ja joonilaisia pylväänpäitä, satumaisia portteja, talojen päätyjä, kylpylöitä, amfiteattereja.
Pellolla töröttäviä nuukahtaneita marmoripylväitä.

"Ihminen on kuin ruoho, tuuli käy hänen ylitseen, eikä häntä enää ole...eikä hänen asuinsijansa häntä enää muista"

Limura, missä kylä oli rakennettu muinaisen asujamiston päälle.
Vuoren rinne täynnä ovia ja onkaloita.
Rähjäiset, alkeelliset pikkutalot muinaisilla raunioilla.
Maassa keltaisenaan kukkia, joiden nimeä en tiedä.
Lapsenkasvoinen, iso ruskeatakkinen mies niitä noukki ja tuli tarjoamaan ostettavaksi.

Kevät on tullut maahan.
Vihreä huntu verhoaa puut ja pensaat.
Valkoiset kukkamättäät täplittävät rinteitä kuin valkovuokot.
Päivänkakkaran sukulaisia.
Mantelipuut kukkivat ja viikunapuut ojentelevat kyhmyisiä paljaita oksiaan.
Tekevät hedelmää ennen lehtiä.
Lammaslaumoja paimenineen.
Vuorten rinteillä tietyömaita.
Miten ne tekevätkään nelikaistaisia serpentiinejä.
Ja miten kuski jaksoi rattia veivata, kun takapenkilläkin jo alkoi pää keikkua holtittomasti.

Pysähdyspaikoilla neljä mummoikään ehtinyttä tytöntylleröä kömpi ulos autosta, kankein jaloin.
Miehet ritareina ovella auttamassa ja tuuppaamassa eteenpäin.
Miten sitä osaakin olla niin kankea pitkän autossa istumisen jälkeen.

Mutta nyt jo takaisin "kotona", rikkaampana.
Kiitos Herralle varjelustaan.
............................................

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Room. 3:23-24 (KR33/38)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti