perjantai 23. huhtikuuta 2010

KOTIMAISELLE RARE EXPORTS -ELOKUVALLE KANSAINVÄLINEN MYYNTISOPIMUS

Kopioin tähän Suomen elokuvasäätiön sivuilta poikamme Jalmarin elokuvaa koskevan lehtitiedotteen:
KOTIMAISELLE RARE EXPORTS -ELOKUVALLE KANSAINVÄLINEN MYYNTISOPIMUS4/22/2010

Tuotantoyhtiö Cinet Oy on tehnyt pariisilaisen Kinology-yhtiön kanssa myyntisopimuksen elokuvan Rare Exports kansainvälisestä levityksestä. Rare Exports on perinteistä poikkeava, aikuisyleisölle suunnattu vinksahtanut joulutarina.Kinologyn talliin kuuluu mm. Ranskan viime aikojen kolme suurinta teatterielokuvahittiä: Heartbreaker, The Pimp sekä Gainsbourg-elokuva. Se vastaa myös Mathieu Kassovitzin seuraavan elokuvan kansainvälisestä myynnistä. Vuodesta 2008 toimineen Kinologyn johtaja Grégoire Melin on ennen johtanut kansainvälistä osastoa EuropaCorpissa, joka tunnetaan Luc Bessonin tuotanto- ja levitysyhtiönä.

Kinology aikoo lanseerata Rare Exportin Cannesin elokuvajuhlilla. ”Elokuva täyttää kaikki kaivatun kulttijouluelokuvan ominaispiirteet: täydellinen konsepti, huikaiseva visuaalinen ilme, hienot näyttelijät sekä kaikkia koskettava, monitasoinen tarina”, Grégoire Melin kommentoi. ”En ollut uskoa silmiäni ja korviani kun näin elokuvan; tänä jouluna me kaikki tulemme uskomaan joulupukkiin, halusimme tai emme!””Harvoin suomalainen elokuva saa toistakymmentä tarjousta myyntiyhtiöiltä jo ennen valmistumistaan. Grégoire Melinin näytöt niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa Luc Bessonin elokuvien myyjänä, sekä yhden tämän hetken menestyneimmän myyntiyhtiön Kinologyn vetäjänä vakuuttavat. Rare Exportsilla on nyt kaikki edellytykset tulla kansainväliseksi hitiksi.”, iloitsee puolestaan elokuvan tuottaja Petri Jokiranta.

Rare Exports -elokuvan takana on pitkälti sama tiimi, joka oli tekemässä myös lyhytelokuvia Rare Exports Inc. (2003) ja Rare Exports Inc – Safety Instructions (2005). Festivaaleilla ympäri maailmaa tunnustetut lyhytelokuvat ovat saavuttaneet internetissä poikkeuksellisen suosion: ne ovat saaneet yhteensä toista miljoona katsojaa. Elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa Jalmari Helander, joka tunnetaan mainos- ja lyhytelokuva- sekä musiikkivideo-ohjaajana. Elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Jorma Tommila, Tommi Korpela, Rauno Juvonen sekä Onni Tommila ja Ilmari Järvenpää. Elokuva on kansainvälinen yhteistuotanto jonka tuottajana on Petri Jokiranta / Cinet Oy. Elokuvan levittää Suomessa FS Film Oy.

Mustan huumorin sävyttämä jännitysfantasia alkaa kun kansainvälinen tutkimusryhmä aloittaa kaivaukset Korvatunturilla ja löytää 486 metrin syvyydestä, jäihin ja sahanpuruihin säilöttynä joulun tarkimmin varjellun salaisuuden. Tutkimusryhmä kaivaa löydöksensä esiin ja käynnistää tietämättään tapahtumasarjan, jonka jälkeen joulu ei ole enää koskaan ennallaan.
ELOKUVAN SUOMEN ENSI-ILTA: 3.12.2010Elokuvan virallinen nettisaitti:http://www.rareexportsmovie.com/

.............................................................
Ps 1:3 Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.
.
Tämä jae on yksi raamatun lupaaman menestyksen peruspilareista!
Sitä tunnustan koko perhekuntaani koskemaan!
Ja kiitän Isää, että sanansa on totuus!

2 kommenttia:

  1. Wautsi Wau Onnittelut Jalmarille!
    Mukavaa viikonlopun aattoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitossamoin, Tarina.
    Jalmari aloitti videokuvauksen 11-vuotiaana...
    Juoksenteli päivät metässä kameran kanssa ja teki videopätkiä...

    VastaaPoista