sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äitienpäiväkukka



Siunattua äitienpäivää kaikille Suomen äideille!

Omat tyttäretkin ovat jo äitejä ja oma äitikin on edelleen hyvissä, ainakin sielun voimissa.
Äitienpäiväkukka kyllä omissa mielikuvissa ehdottomasti on valkovuokko vaan sen olen jo blogissani käyttänyt...ja oma äiti sanoi, että heillä Pohjois-Karjalassa aina äiti sai rentukat...siellä kun ei valkovuokkoja ole.

Olin neljävuotias kun perheemme muutti Joensuusta Helsinkiin Lapinrinteelle (Satakuntalaista osakuntaa vastapäätä...silloin tosin tyhjä tontti) ja sieltä vuonna 1951 vastavalmistuneeseen Käärmetaloon. Seuraava tontti keskustaan päin Mäkelänkadun varressa oli rakentamaton ja sieltä keräsimme veljieni kanssa äitienpäivävalkovuokot...

Ja kerran äiti sai oikein yllätyspaketin.
Raviradalta kävimme keräämässä Sirkkusokeri paketillisen hevosenkikkareita, paketoimme nättiin paperiin ja ojensimme onnellisina äidille !
Äiti nimittäin oli maksua vastaan useasti meitä pyytänyt hakemaan kukankasteluveteen lannoitetta ja nyt annettiin ihan ilmaiseksi....Lienee ainutlaatuisin koskaan antamamme lahja...saajapuoli samaa mieltä.

Rinsessa puolestaan oli kirjoittanut facebookiin, että tekisi mitä vaan äidille ja tänään se mitävaan on Ellen Svinhufvudin kakku...sitä kun ei kukaan tällä hetkellä valmista eikä myy...(kohta saa Bilnäsistä)...ja tietenkin tämä äiti tahtoo juuri sellaisen.
Joten kakulle mennään Jokelaan...jottas isomummokin saa maistaa ihanaista herkkua.
Kultakeramiikan valkovuokkomukeja äitini saa lahjaksi lapsilta ja lastenlapsilta...kun on vierasmukeja toivonut.
Itsellänikin niitä jo on ja Prismakin ilmoitteli valikoimissaan olevan vaan eipä ollut enää. Tilasin nettikaupasta lisää.


...............................................................................
Päivän sana tähän äitipäivään: Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 14:26 (KR33/38)
Onpa lohdullista, että meillä on oma puolustusasianajaja ja opettaja muistuttamassa kaikesta, mitä Jeesus maan päällä eläessään sanoi ja opetti!
Posted by Picasa

1 kommentti:

  1. No olihan siinä Äidillä naurussa pitelemistä, kun kakkan kikkaroita lahjaksi sai!
    Mutta ei sitä aina tiiä, mitä lapsilla päässä liikkuu.
    Itekkin tein äitilleni kauniin piirrustuksen äitienpäiväkortiksi.
    Muttakun se kuvasi hauttausmaata hautoineen, enkeli lensi pilven päällä ja heilutti!
    Mahtoikohan äitille tulla paha mieli?

    VastaaPoista