Löysin kätköistä kuvan...liekö ollut edesmenneen isän viisikymmenvuotispäivät...vuonna 1964?
Silloin äiti oli 41 vuotias, Merja 12, Rauno 15, Kari 17 ja minä 19 vuotias...
Kuitenkaan en tuolloin ollut vielä kirjoittanut ylioppilaaksi...Kirjoitin keväällä 1965, yhden luokan kerranneena.

Isästä ja äidistä on kasvanut iso suku.
Isä kuoli vuonna 1991, äiti on nyt 86 vuotias ja minä 65...
Omia lapsia on viisi aikuista, puolisoineen kymmenen...ja lastenlapsia kahdeksan.
Karilla on vaimo, kolme lasta ja kaksi lapsenlasta.
Raunolla vaimo ja tytär.
Merjalla kolme lasta, puolisoineen...ja viisi lapsenlasta.

Haikea mieli... elettyä elämää ylä- ja alamäkineen.
Välillä on ollut päiviä, jotka mieluusti olisi hypännyt yli, jättänyt väliin.
Vaan kaikki on pitänyt elää
Ja yhtään ei takaisin saa!
Onneksi Jumala on ohjaksissa ja antaa kullekin päivällä vaan semmoisen taakan, minkä itsekukin jaksaa kantaa.
Ja kehottaa olemaan murehtimatta.
Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä---tämä on se päivä jonka Herra on tehnyt...siinä aihetta riemuun.

Olen onnellinen...
Jeesuksesta, joka tämmöisenään hyväksyi ja rakastaa...
Maailman parhaasta puolisosta, joka jaksaa rakastaa ja olla nurisematta...
Perheestä, joka kaiken läpieletyn vaikeuden jälkeen on yhtä...
Lapsenlapsista, terveistä, rakkaista...jotka ovat "vanhuksen" (minä mikään vanhus) kruunu!
Se on suurta armoa, että on tämmöinen sakki ja kaikki terveitä..ja että lapset ovat saaneet niin ihanat puolisot.
Siitä kiitän.

Aamulla heräsin auringon killitykseen huikaisevan siniseltä taivaalta.
Yöllä oli vielä tupruttanut lunta, pakkasta oli aamulla 8 astetta.

Miinan otin kainaloon ja suunnistin lenkille.
Vaikka aurinko paistoi, viima oli kova ja pipon päälle piti huppu rätkästä
Neljä kilometriä taivallettiin...ja Miina taas kahlasi kinoksissa, kiipesi lumikasoihin ja peuhasi pennun tapaan.

Auton avaimet oli taskussa ja suoraan mentiin eläinlääkäriin-
Miina sai tehosterokotteen ja lääkäri kehui Miinaa reippaaksi, terveeksi ja hyvätapaiseksi...vessatouhuineenkin kuulemma edistyksellinen.
Vaikka eilen meinasin ihan pillastua, kun se lirautti pariin kertaan olohuoneen villamatolle.
Tortut se pääsääntöisesti vääntää hiekkalaatikkoon...ja ulos.
Painoa neidillä on 3.5kg ja ikää muutaman päivän kuluttua neljä kuukautta.

Tänään tuli postissa uusi kirja: Low Fat Uskonto...
Pitäisi päästä lukemaan.

Keittiöstä tulee ihastuttavan aromaattiset tuoksut.
Laitoin pannuun 150g ylikypsää oskarin kylkeä kuutioina muhimaan yli tunniksi.
Sitten otin sulaneet lihakikkareet pois, laitoin pannuun paloitellun ison munuaisen ja ruskistin palat.
Munuaiset pois pannusta, (rasvaa lisää) silputtua sipulia (2), silputtua paprikaa (250g), valkosipulin kynsiä ja mausteita kuullottumaan.
Sitten valkoviintä löräys, kyljenkappaleet ja kiehautus.
Kun liemi kuivahti, pannuun kermaa ja paljon kuivattua persiljaa...merisuolaa.
Haudutan toista tuntia ja sitten lisään munuaiset...ja annan olla kymmenisen minuuttia.
Tuoretta korianteri (tai persiljaa) ennen tarjolle panoa.
Keitettyä rosamundaa tai pottuvoita lautaselle ja höystöt päälle.
Ja puolukkasurvosta tai etikkakurkkua.
Avot.
Oskarin kylki helpottaa tottumista munuaisen makuun...
Yleensä teen ilman mitään lisälihoja vaan nyt piti oskarit käyttää.

Viikonloppu edessä.
Miten aika rientääkään...viikot tuntuvat päivän mittaislta.
Onko ikääntymisen merkki?

Mitään en ole saanut ommeltua...vähän kolkuttaa...että pitäisi.
Jospa sitten ensi viikolla.

Siunausta kaikille lukijoille...
Ja jokaisesta kommentista kiitän!
..........................................................

Päivän Sana
Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin.
Sananl. 13:20 (KR33/38)